Vuosina 1945-1946 Suomessa käytiin sotasyyllisyysoikeudenkäynti, jossa kahdeksan maan jatkosodan aikaiseen poliittiseen johtoon kuulunutta tuomittiin heidän jatkosotaa edeltävän ja sen aikaisen toimintansa perusteella. Oikeudenkäynti tuomioineen on siitä lähtien ollut laajan keskustelun ja arvostelun kohde.
Oikeusministeriö teki 2.2.2009 Jukka Lindstedtin ja Stiina Löytömäen kanssa sopimuksen, jonka mukaan nämä laativat ministeriölle selvityksen sotaan syyllisinä tuomittujen oikeudellisen kohtelun mahdollistaneesta lainsäädännöstä, oikeudenkäynnistä ja tuomioista oikeusvaltion periaatteiden näkökulmasta. Selvityksessä on tuon näkökulman lisäksi tarkasteltu sotasyyllisyysoikeudenkäyntiä kansainvälisen oikeuden kannalta sekä laadittu katsaus eräiden Suomen itsenäisyyden ajan muiden tapahtumien uudelleenarvioinneista.
Sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä oli oikeusvaltion periaatteiden kannalta useita ongelmia. Laki sotaan syyllisten rankaisemisesta rikkoi lainsäädännön taannehtivuuskieltoa. Sotasyyllisyysoikeus oli satunnaisten tuomioistuinten kiellon vastainen. Syytettävät valittiin osittain yhdenvertaisuusperiaatetta loukaten. Oikeudenkäynnissä ei voitu noudattaa syyttömyysolettamaa. Syytettyjen puolustautumismahdollisuuksia rajoitettiin. Tuomioistuimeen kohdistui voimakas ulkopuolinen painostus ja osa tuomareista oli ilmeisen jäävejä. Vaikka tuomiot olivat ankaria, ne eivät olleet sellaisia suhteessa muissa sodan hävinneissä valtioissa sodan jälkeen langetettuihin rangaistuksiin.
Selvityksessä on kartoitettu, miten eräitä muita Suomen itsenäisyyden ajan poikkeuksellisia tapahtumia on käsitelty esimerkiksi oikeudellisesti tai tutkimuksen keinoin. Lopuksi selvityksessä pohditaan mahdollisia jatkotoimenpiteitä sotasyyllisyystuomioiden uudelleen arvioimiseksi. Lähinnä tarkastellaan tuomioiden purkamista ja erilaisia symbolisia toimenpiteitä. Selvityksessä tähdennetään, että suhtautumisen historiallisten epäkohtien oikaisemiseen tulisi olla tasapuolista.