Tämän arviointitutkimuksen tarkoituksena oli kuvata valtakunnallisen, vuosina 2008–2010 toimineen oppilaanohjauksen kehittämishankkeen (lyh. OKE) vaikuttavuutta. Loka-marraskuussa 2010 vaikuttavuuskyselyyn vastasi 361 henkilöä, joista 244 oli ollut OKE:ssa kaksi vuotta ja 116 yhden vuoden. Kyselyyn vastanneista 68 % oli naisia, ja 17 % työskenteli Oulun ja Lapin tai 27 % Etelä-Suomen läänissä. Kolmannes oli pienestä kunnasta ja kolmannes suuresta kaupungista. Koordinaattoreita oli runsas neljäsosa, ja noin puolet toimi oppilaan- ja opinto-ohjaajina. Yhdeksän kymmenestä vastaajasta oli opetustoimesta. Kolmessa kunnassa haastateltiin 28 henkilöä, jotka olivat keskeisin osin perusopetuksen (oppilaan- ja opinto-ohjaajat, opettajat) ja kunnan sivistystoimen edustajia.

Oppilaanohjauksen käytänteistä parhaimmin toimiviksi vastaushetkellä arvioitiin työelämään tutustuminen, luokkamuotoinen oppilaanohjaus ja alakoululaisten tutustuttaminen yläkouluun. Huonoiten toimiviksi osoittautuivat muiden ohjaustoimijoiden (esim. työelämän edustajat) ohjaustietous, ohjauksen tiedotus- ja viestintäkäytännöt sekä maahanmuuttajataustaisten ohjaus. Kahden vuoden kehittämisen aikana opetustoimen sisäinen yhteistyö oli kehittynyt etenkin oppilaan- ja opinto-ohjaajien ja erityisopettajien osalta. Myös toisiin oppilaitoksiin oli rakennettu lisää kumppanuuksia. Yhteistyö koulutoimen ulkopuolelle oli vähäisempää; parhaiten oli löydetty yhteistyötä sosiaali- ja terveys- sekä nuorisotoimeen, kehnointen työvoimahallintoon.

Hanketta oli edistänyt parhaiten henkilötason tuki (koordinaattoreiden työpanos ja sitoutuminen, johdon kannustus ja vertaistuki), harjoitettu yhteistyö sekä lisärahoitus. Vaikeuttaneiden tekijöiden kärjessä olivat yhteisen kehittämisen tahtotilan ja vision puuttuminen, aikapula sekä projektin toiminnalliset hankaluudet. Opettajien nihkeys ohjaustehtävän laajentamiseen oli havaittavissa. Hanketoimijoille oli järjestetty koulutusta, erilaisiin kysymyksiin oli perustettu työryhmiä sekä ohjauksen uusia käytännön ideoita oli oivallettu ja jaettu toimijoiden kesken.

OKE:n aikaansaamat merkittävimmät muutokset olivat yhteistyön ja verkostoitumisen edistyminen, aiempaa kokonaisvaltaisemman ohjausajattelun ja -osaamisen kehittyminen sekä ohjauksen käytänteiden, toimintamallien ja työmuotojen paraneminen. Yksilötasoiset muutokset koettiin koulu- ja aluetasoisia suuremmiksi. Kouluarvosanalla mitaten hankkeen vaikuttavuuden itsearviointien keskiarvo oli 7.8; kaksi vuotta OKE:ssa toimineet olivat hieman muita tyytyväisempiä (ka = 8.0). Kaksi kolmasosaa vastaajista arvioi hankkeen saavutusten olevan hyvin tai melko hyvin vakiinnutettavissa, vaikka myös epäilyjä esitettiin hankkeen kohtalosta erillisrahoituksen päättymisen jälkeen.

Kaikkiaan 28 erilaista ohjauskäytännettä käsittäneen luettelon arviointi osoitti, että 27 käytänteessä oli tapahtunut toimivuuden paranemista vuodesta 2008 (n = 442 vastaajaa) vuoteen 2010, ja syksyllä 2010 ne paljon kehittyneiksi katsoneiden osuus oli suurempi kuin syksyllä 2009 (n = 358 vastaajaa). Parhaiten nähtiin edistytyn erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden ohjauksessa, ohjauksen dokumentoinnissa (ohjaussuunnitelma, käsikirjat) sekä koulutuksen nivelvaiheiden tiedonsiirtokäytänteiden parantamisessa. Heikoiten oli edistytty yhteistyössä työvoimahallinnon kanssa, muiden toimijoiden (esim. työelämän edustajat) ohjaustietoisuuden parantamisessa ja hallinnollisten ATK-ohjelmien käytössä ohjauksen apuna.

Pienin poikkeamin syksyn 2010 aineisto vastasi rakenteeltaan syksyjen 2008 ja 2009 aineistoja, mikä mahdollisti maltillista muutoskuvausta. Syksyn 2010 kyselyn vastausaktiivisuus ei ollut toivotunlainen, ja kun huomioidaan projekteille yleisesti tyypillinen itsearviointien tendenssi korostaa myönteisiä saavutuksia, OKE-hankkeen laajempaan vaikuttavuuteen tulee suhtautua varauksellisesti. Silti kokonaisuutena OKE näyttää vaikuttaneen varsin positiivisesti monissa tapauksissa ja keskeisissä ohjausteemoissa. Kysely- ja haastattelutulokset tukivat kaikissa tutkimuksen pääteemoissa toisiaan.