Tämä selvitys on jatkoa vuonna 2005 ilmestyneelle Tasapeli-työryhmän muistiolle sekä siihen liittyneelle tilasto-osalle Miehet ja naiset numeroina liikunnassa ja urheilussa. Tässä raportissa kuvataan sukupuolten tasa-arvon nykytila ja vertaillaan tuoreita tietoja vuoden 2005 julkaisujen tietoihin. Työn sisältöalueita ovat fyysinen aktiivisuus ja liikunta, huippu-urheilu, liikunnan talous, päätöksenteko ja johtaminen sekä kuntien liikuntapolitiikka. Lisäksi kirjataan sukupuolten tasa-arvon edistämiseksi tehtyjä toimenpiteitä liikunnan alalla. Uutta näkökulmaa tuodaan mukaan esimerkiksi esittelemällä konkreettisesti sukupuolivaikutusten arviointia. Raportin tarkoituksena on tuottaa kokonaiskäsitys sukupuolten asemasta liikunnassa sekä tarjota aineksia pyrkimyksille suunnitella, ohjata ja johtaa tulevaa kehitystä.

Sukupuolten erot fyysisessä aktiivisuudessa alkavat muodostua noin 3-vuotiaasta alkaen ja jatkuvat samansuuntaisina murrosikään saakka. Lapsuudessa pojat ovat aktiivisempia kuin tytöt. Eroja on niin liikunnan määrässä, useudessa kuin intensiteetissäkin. Nuoruudessa sukupuolten erot alkavat tasoittua. Aikuisena naiset ovat aktiivisempia kuin miehet – eli ottavat enemmän askelia. Ikääntyessä erot jälleen tasaantuvat.

Kaikenikäiset pojat osallistuvat tyttöjä useammin urheiluseuratoimintaan. Pojilla on keskimäärin useampia harjoituskertoja viikossa ja yksi harjoitus kestää keskimäärin pidempään. Myös miehet osallistuvat enemmän urheiluseuratoimintaan kuin naiset. Organisoituun liikuntaan osallistuminen on yleistynyt viime vuosina enemmän tytöillä ja naisilla kuin pojilla ja miehillä, joten sukupuolten ero on kaventunut. Naiset käyttävät miehiä enemmän yksityisten yritysten liikuntapalveluita. Yksityisten liikuntapalvelujen käytöstä on vasta vähän tietoa. Sekä miesten että naisten yleinen fyysinen aktiivisuus on vähentynyt ja organisoituun toimintaan osallistuminen lisääntynyt.

Harrastetuissa lajeissa on selkeitä eroja. Poikien kolme suosituinta lajia ovat jalkapallo, jääkiekko ja salibandy. Tyttöjen lajiharrastusten osalta eri tutkimusten tulokset vaihtelevat. Jotkut lajit ovat selkeästi sukupuolittuneita. Jatkossa tulisi luoda edellytyksiä molempien sukupuolten osallistumiselle eri lajeihin. Jalkapallo ja jääkiekko ovat esimerkkejä perinteisesti miehisistä lajeista, joissa on pystytty merkittävästi lisäämään tyttöjen määrää viime vuosina.

Miehet ovat enemmistönä liikunnan päätöksenteossa ja johtotehtävissä. Naisia on erityisen vähän luottamusjohdossa. SLU-yhteisön hallitusten jäsenistä 27 % on naisia, toiminnanjohtajista 24 % ja puheenjohtajista 15 %. Lajiliittojen hallitusten jäsenistä 24 % on naisia, toiminnanjohtajista 25 % ja puheenjohtajista 11 %. Naisten osuus on kasvanut 15 vuoden aikana. Kuntien johtavista liikunnan viranhaltijoista 31 % on naisia. Etenkin liikuntatoimenjohtajissa naisten osuus on kasvanut viime vuosikymmeninä. Liikuntaa käsittelevien lautakuntien kokoonpanoissa 48 % on naisia. Tasa-arvolaki on tuonut lisää naisia kuntien päätöksentekoon. Molempien sukupuolten osallistumista päätöksentekoon tulee jatkossa tukea ja naisten urakehityksen edistämisen toimenpiteitä jatkaa.

Sukupuolivaikutusten arviointien tekeminen on kuntien liikuntatoimissa vielä harvinaista. Sukupuolivaikutusten arvioinneilla pystytään tekemään toimenpiteitä näkyväksi. Sukupuolittain eriteltyjen tilastotietojen saatavuudessa on paljon puutteita niin valtion, kuntien, järjestöjen kuin tutkimuksenkin tasolla.

Tasa-arvoajattelun tulisi siirtyä lähtemään yhä enemmän ruohonjuuritasolta, sieltä missä liikunnan sukupuolijärjestystä aletaan ensimmäisenä tuottaa. Ajattelun tulisi lähteä tytöistä ja pojista, äideistä ja isistä. Kansallisessa liikuntapolitiikassa ja organisaatioiden ohjelmissa tulisi olla uskottavasti kuvattuna vaikutusmekanismit, joilla tavoiteltuun tilanteeseen päädyttäisiin. Selvitys osoittaa, että kohdennetuilla toimenpiteillä ja resursseilla sekä poliittisella tahdolla asioihin on mahdollista saada muutoksia. Se, mitä halutaan tehdä, on toimijoiden oma valinta.