Menokartoitus 2016 valtion menot, valtion osarahoittamat etuus- ja palvelujärjestelmät sekä verotuet
Menokartoitus 2016 valtion menot, valtion osarahoittamat etuus- ja palvelujärjestelmät sekä verotuet
Menokartoitus sisältää poliittisen päätöksenteon tueksi aineistoa siitä, millaisia etuuksia, palveluja ja toimintoja Suomessa rahoitetaan julkisin varoin, miten menokohteiden rahoitus määräytyy ja mikä on toiminnan vaikuttavuus tutkimusten ja selvitysten näkökulmasta (kyseessä on siis ns. spending review). Selvitykseen sisältyy neutraalit yleiskuvaukset keskeisimmistä julkisista menoista, joiden rahoittamiseen valtio osallistuu. Menokartoitukseen sisältyy myös kuvaus keskeisistä verotuista. Menokartoitus – toteutettiin ensimmäisen kerran syksyn ja talven 2014–2015 aikana. Pääministeri Sipilän hallitusohjelman sekä viimeaikaisten muutosten myötä menokartoitus on päivitetty keväällä 2016. Sekä alkuperäinen, että päivitetty menokartoitus on tehty yhteistyönä ministeriöiden kesken
Ulkoasu |
59 |
---|---|
Kieli |
suomi |
Sarja | Valtiovarainministeriön julkaisu, 21/2016 |
Aiheet | |
ISSN |
1797-9714 |