Raportissa tarkastellaan korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten välistä yhteistyötä Suomessa. Erityisesti kohteena ovat yhteistyötä hidastaneet tai estäneet tilanteet. Selvitys toteutettiin laadullisena haastattelututkimuksena ja lisäksi hyödynnettiin olemassa olevia kyselyaineistoja. Haastatteluja tehtiin neljässä erilaisessa korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten yhteistyön kontekstissa. Yhteensä haastateltiin 31 henkilöä. Selvityksessä hyödynnettiin kahta kyselyä: opetus- ja kulttuuriministeriön keväällä 2014 tekemää kyselyä korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten yhteistyön nykytilasta ja kehittämistarpeista sekä Suomen yliopistot UNIFI ry:n, Ammattikoulujen rehtorien neuvoston Arene ry:n ja Tutkimuslaitosten johtajien neuvoston (TUNE) syksyllä 2014 tekemää kyselyä. Lisäksi hyödynnettiin dokumenttimateriaalia ja tilastoja.

Selvityksen perusteella tutkimuslaitoksilla on enemmän yhteistyötä yliopistojen kuin ammattikorkeakoulujen kanssa. Yliopistot tekevät puolestaan yhteistyötä useamman ammattikorkeakoulun kuin tutkimuslaitoksen kanssa. Vastaavasti ammattikorkeakoulut tekevät yhteistyötä useamman yliopiston kuin tutkimuslaitoksen kanssa. Korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten yhteistyön pääasiallinen muoto on tutkimushankkeet. Lisäksi yleisiä yhteistyömuotoja ovat yhteiset virat, infrastruktuuri- ja aineistoyhteistyö, yhteiset yksiköt ja tilat sekä yhteistyö tutkintoon johtavassa korkeakoulutuksessa.

Selvitys osoittaa, että yhteistyö korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten välillä toimii Suomessa yleisesti ottaen hyvin. Merkittäviä esteitä korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten väliselle yhteistyölle ei ole olemassa, vaikka myös hankaluuksia yhteistyöhön liittyy. Nämä ovat kuitenkin valtaosin luonteeltaan sellaisia, jotka on käytännön toiminnassa kyetty ratkaisemaan. Yhteistyön edellytyksiin vaikuttavat keskeisesti organisaatioiden orientaatioiden erot. Yliopistot, ammattikorkeakoulut ja tutkimuslaitokset eroavat toisistaan toiminnan suuntautumisessa ja tutkimus- ja kehitystoiminnan luonteessa. Tämän lisäksi on useita yksittäisiä tekijöitä. Esimerkiksi hallinto- ja tukipalveluissa keskeisimmät haasteet liittyvät tietojärjestelmien yhdistämiseen. Myös erilaiset työehtosopimukset saattavat hankaloittaa yhteistyötä. Tutkimusrahoituksessa kilpailu samoista resursseista on jossain määrin yhteistyötä estävä tekijä. Vastaavasti budjetti- ja resurssileikkaukset saattavat vaikeuttaa yhteistyötä. Niin ikään fyysinen etäisyys vaikuttaa yhteistyöhön lähtien kasvokkain tapahtuvan kommunikaation vähenemisestä jatkuen infrastruktuurien yhdistämisen hankaluuksiin. Tutkimusinfrastruktuurien yhteisomistaminen koetaan myös vaikeaksi ja tutkimusaineistojen luovuttamiseen toiselle taholle liittyvä lainsäädäntö raskaaksi.

Yhteistyötä edistäviä tekijöitä ovat mm. tutkimusrahoitusvälineet, yhteiset virat ja henkilöstön liikkuvuus, verkostoituminen sekä yhteiset kampukset ja maantieteellinen läheisyys. Lisäksi luottamuksen ja pitkäjänteisyyden merkitys korostuu yhteistyön rakentamisessa.

Merkittävimmät keinot yhteistyön edistämiseksi liittyvät tiedon jakamiseen, vuorovaikutuksen lisäämiseen ja asenteisiin vaikuttamiseen. Lisäksi yhteistyöhön voidaan vaikuttaa kannustimilla sekä joiltakin osin säädös- ja sopimusmuutoksilla. Selkeät yhteistyötä koskevat linjaukset sekä organisaatio- että valtakunnallisella tasolla tukevat myös yhteistyön rakentumista.