Sosiaali- ja terveysministeriö asetti 3.10.2002 kansallisen sosiaalialan kehittämisprojektin. Hanketta johtaa kansliapäällikkö Markku Lehdon vetämä johtoryhmä. Selvityshenkilöiksi asetettiin ylijohtaja Matti Heikkilä Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksesta, toimitusjohtaja Juha Kaakinen Sosiaalikehitys Oy:stä ja sosiaalijohtaja Niina Korpelainen Kuusankosken kaupungista. Kehittämisprojektin tehtävänä oli laatia ehdotukset akuuttien ongelmien ratkaisemiseksi ja pitkän tähtäyksen kehittämisohjelma, jossa selvitetään sosiaalialan suuntaamiseksi välttämättömät periaatteelliset kysymykset ja tehdään esitykset toimenpiteistä, joilla sosiaalialan tasapainoinen ja hallittu kehitys turvataan seuraavilla alueilla ja toimintalohkoilla: 1. Keskeisten palvelujen saatavuus ja niihin liittyvät rakenteelliset kysymykset 2. Sosiaalialan työvoimakysymykset, riittävyys, kelpoisuus, koulutus ja muut henkilöstökysymykset 3. Palvelujen ja ennalta ehkäisevän toiminnan organisointi ja järjestäminen kunnassa 4. Sosiaalialan yhteistyön vahvistaminen erityisesti terveydenhuollon ja opetustoimen kanssa 5. Sosiaalialan keskeisten palvelujen ohjaus ja rahoitus

Selvityshenkilöt esittävät väliraportissaan alustavia linjauksia. Myöhemmin loppuraportissa esitettäväksi jäävät mm. vammaisten ja vanhusten palvelut, sosiaalialan ohjauksen ja rahoituksen kehittäminen ja toimenpide-ehdotusten kustannukset.

Palveluiden saatavuutta on käsitelty väestöryhmittäin. Lasten ja lapsiperheiden palveluista ehdotetaan, että päivähoidossa painotetaan varhaista puuttumista ja erityispäivähoitoa ja että lapsiperheiden kotipalvelua lisätään.

Lastensuojeluun on tarpeen tehdä huomattavia lisäpanostuksia. Vanhustenhuollossa painopistettä ehdotetaan suunnattavaksi kotihoidon kattavuuden lisäämiseen ja avo- ja laitoshoidon henkilöstövajeen korjaamiseen. Palveluiden saamisen perusteita ehdotetaan tarkemmin säädeltäväksi vanhusten palveluissa ja sosiaalityön kiireellisissä palveluissa. Henkilöstön riittävyys, jaksaminen ja osaaminen ehdotetaan turvattavaksi kattavalla toimenpideohjelmalla.

Sosiaalialan henkilöstön täydennyskoulutusvelvoite tulisi olla lakisääteinen. Osaamista kehitettäisiin sosiaalialan hyvät käytännöt -järjestelmän käyttöönotolla ja sosiaalialan osaamiskeskuksien asemaa vahvistamalla. Palveluiden organisoinnissa lähtökohtana on, että suurin osa sosiaalipalveluista on lähellä kuntalaista tuotettavia lähipalveluita. Koko maahan on tarpeen luoda kattava seudullisen yhteistyön rakenne. Seudullinen yhteistyö pohjautuu kuntien vapaaehtoiseen, sopimuksen varaiseen yhteistyöhön ja pääsääntöisesti ns. vastuullinen keskuskunta -malliin. Selvityshenkilöt esittävät yritystoiminnan edellytyksiä parannettavaksi sosiaalihuollossa. Erityisesti vanhustenhuollossa on tarpeen selkiyttää sosiaali- ja terveydenhuollon työnjakoa.

Selvityshenkilöt ehdottavat, että valtion rahoituksessa tulisi rinnan käyttää sosiaali- ja terveydenhuollon yleistä valtionosuutta, kuntien keskinäisiä tasausjärjestelmiä ja kohdennettuja valtionavustuksia. Valtion perusrahoitusta kunnille on lisättävä. Mikäli kuntien ja valtion välistä kustannusten jakoa ei voida muuttaa, on kuntien lakisääteisten velvoitteiden kokonaisuutta arvioitava uudelleen.