Hankkeessa arvioitiin vaihtoehtoisia tapoja kerätä yhteiskunnalle korvaus uusiutumattomien mineraalivarojen käytöstä. Siinä kartoitettiin keskeinen vero-oikeudellinen ja taloustieteellinen kirjallisuus sekä kaivostoimintaa koskeva ympäristösääntely.

Veromalleiksi valikoitui kaksi tuotantoveroa (määrärojalti ja arvorojalti) ja kaksi kaivosten nettotuloon kohdistuvaa veroa (voittovero ja renttivero). Niitä vertailtiin tutkimuskirjallisuuden ja simulointimallin avulla. Simulointilaskelmat rajautuivat metallimineraalien louhintaan.

Rojaltien etuja ovat tasainen verotuotto ja helpohko toimeenpano sekä haittoja kielteiset kannustevaikutukset investointeihin ja tuotantoon. Nettotuloon kohdistuvien verojen edut ja haitat ovat päinvastaiset. Esim. renttivero ei vääristä yritysten taloudellisia valintoja, mutta se voi olla vaativa toimeenpanna ja sen tuotto vaihtelee.

Jos tavoitteena on kerätä veroja vähäisin taloudellisin vääristymin, renttivero on suositeltavin vaihtoehto. Jos taas halutaan vakautta verotuottoon ja nostaa louhimisen kannattavuuskynnystä, tämä voidaan tehdä matalan rojaltin ja renttiveron yhdistelmällä. Kaivosten sähköveroluokan muutos kerryttäisi pienehkön verotuoton. Samalla se nostaisi sähköä käyttävän teknologian kustannuksia ja heikentäisi kannustetta tuotannon sähköistämiseen. Kaivosvero soveltuu huonosti kuntien tulolähteeksi. Kaivoskuntien taloudelliseen tukemiseen on tehokkaampia keinoja.