Selvityksessä on tarkasteltu maankäyttösopimuksia ja kehittämiskorvauksia koskevia käytänteitä sekä arvioitu oikeudelliselta kannalta käytänteiden suhdetta erityisesti maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 12 a luvun sääntelyyn. Selvitystarve liittyy ympäristöministeriössä vireillä olevaan maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistukseen.

Maankäyttösopimusten käyttöala näyttää useimmissa kaupungeissa rajautuneen vain asemakaavamuutoksiin ja siten lisä- ja täydennysrakentamishankkeisiin. Kehittämiskorvauksia ei käytännössä määrätä, mutta niillä on periaatteellinen merkitys arvioitaessa esimerkiksi maankäyttösopimusten sopimus- ja hallinto-oikeudellista kohtuullisuutta.

Maankäyttösopimuksin perittävien maankäyttömaksujen määrittelykäytäntö on varsin vaihtelevaa. Useimmiten kaavamuutoksen yhteydessä peritään maksuna noin 40–60 %:a tontin arvonnoususta. Toisaalta eräät kaupungit myöntävät maksuista alennuksia esimerkiksi täydennysrakentamisen edistämiseksi.

Selvitysaineiston valossa maksujen kustannusvastaavuus ei ole kovinkaan avointa ja läpinäkyvää. Pikemmin vaikuttaa siltä, että maksuja peritään useissa tapauksissa arvonnousuperusteisesti ikään kuin arvonnousun leikkaamiseksi, vaikka arvonleikkausmekanismin luominen ei ole ollut lainsäätäjän alkuperäisenä tarkoituksena.

Maankäyttömaksujen kustannusvastaavuutta, läpinäkyvyyttä ja sopimusosapuolten välistä tasapainoa tulisi lisätä uudessa maankäyttö- ja rakennuslaissa. Tätä voidaan edistää erityisesti selkeyttämällä maankäyttösopimuksen ja kehittämiskorvauksen keskinäistä suhdetta, säätämällä tarkemmin maankäyttösopimuksen sallitusta ja kielletystä sisällöstä sekä lisäämällä yhdyskuntarakentamisen kustannustietojen avoimuutta ja saatavuutta.