Haku

Sähkö- ja kaasuautojen kustannustehokkaat edistämiskeinot - GASELLI loppuraportti

QR-koodi
Finna-arvio

Sähkö- ja kaasuautojen kustannustehokkaat edistämiskeinot - GASELLI loppuraportti

Tässä työssä arvioidaan toimenpiteitä sähkö- ja kaasuautojen kustannustehokkaiksi edistämiskeinoiksi. Työn pohjaksi on selvitetty sähkö- ja kaasuautojen vuoden 2018 markkinatilannetta ja tulevaisuudennäkymiä, sekä sähköautojen osalta niiden kotilataamiseen liittyvä haasteita. Työstä on aiemmin julkaistu kaksi väliraporttia, joista ensimmäinen paneutuu kotilataamisen ongelmakohtiin ja toinen sähkö- ja kaasuautojen markkinatilanteeseen ja -näkymiin. Työssä on laadittu systeemidynaaminen ennustemalli ohjausvaikutusten arvioimiseksi. Nykyisilläkin sähköautojen ja latausinfrastruktuurin kannustimilla voidaan mallin mukaan saavuttaa tavoitteena oleva 250 000 kappaleen sähköautomäärä vuoteen 2030 mennessä. Tällöin autoista olisi noin 100 000 täyssähköautoja ja 150 000 ladattavia hybridejä. Ennustemalli vastaa melko hyvin sekä suoraa autojen myyntiluvuista johdettua ennustetta, jossa täyssähköautoja on vuonna 2030 noin 80 000 kappaletta, että IEA:n ennustetta Suomen sähköautomarkkinan kehityksestä. Yhdistettäessä simulaatiossa kaikki tarkastellut seitsemän ohjaustoimenpidettä, pystytään tulosten mukaan saavuttamaan vuoteen 2030 mennessä noin 300 000 täyssähköauton ja 230 000 ladattavan hybridin kanta. Kaasuautojen osalta näyttää myös mahdolliselta saavuttaa tavoiteltu 50 000 kappaleen autokanta vuoteen 2030 mennessä. Tehokkaimmiksi sähköautojen edistämiskeinoiksi lyhyellä aikavälillä arvioidaan sähköautojen hankintahintaan vaikuttaminen hankintatuen korottamisen tai autoveron kautta, viestintä ja markkinointi sekä panostus kotilataamisen edistämiseen taloyhtiöissä.

Tallennettuna: