Suomessa on yli miljoona yksinasuvaa, ja eri-ikäisten asuntokunnista yhteensä yli 40 % on yhden hengen talouksia. Viimeisen 15 vuoden aikana yksinasuvien määrä sekä yhden hengen asuntokuntien osuus kaikista on kasvanut selvästi. Eliniän pitenemisen myötä myös todennäköisyys yksinasumiseen kasvaa. Yksinasuvien kasvu on yleiseurooppalainen kehityspiirre, ja muissa Pohjoismaissa yksinasuvien osuudet ovat samalla tasolla kuin Suomessa. Yksin osana elinkaarta (YSI) -hankkeessa selvitettiin yksiasuvien asemaa yhteiskunnassa laadullisten ja määrällisten aineistojen valossa. Selvityksellä haettiin tietoa yksinasumisen rakenteellisista tekijöistä, sekä yksin asujien elinoloista ja hyvinvoinnista. Selvityksessä todetaan, että Suomessa yksinasuminen jakautuu epätasaisesti niin alueellisesti, elinkaarella kuin avun tarpeen suhteen. Yksinasuvat asuvat keskimäärin ei-yksinasuvia useammin lähellä kaupunkikeskustoja, joissa on hyvä palvelutarjonta, mutta yksinasuvista miehistä useampi kuin naisista asuu maaseudulla. Vain murto-osa asuu yksin pitkään, yli 20 vuotta. Yksinasuvat saavuttavat keskimäärit samat sosiaali- ja terveyspalvelut kuin ei-yksin asuvat. Asumisen kustannukset ovat yksinasuvilla korkeat, ja asumismuoto on muita useammin vuokra-asuminen. Korkeat asumiskustannukset myös koetaan ongelmaksi yksinasuvilla. Tilanteen helpottamisen keinot eivät kuitenkaan ole yksiselitteisiä. Köyhyysrajan alle jäävien yksinasuvien osuus Suomessa on n. 30 % ja toimeentulotukea saavista suuri osa on yksinasuvia. Yksinasuvien köyhyyteen voidaan kuitenkin vastata samoin kuin ei-yksinasuvien: ensisijaisten etuuksien tulee riittää elinkustannusten kattamiseen, mukaan lukien asuminen. Keskimäärin yksinasuminen ei kuitenkaan yhdisty muita huonompaan tulokehitykseen. Selvityksessä ehdotetaan myös lisäselvityskohteita.