Suomalaisten yliopistojen henkilökunta ja opiskelijat ovat yhä monikielisempiä, ja tämä kielten kirjo kasvaa edelleen. Perinteisesti Suomessa opiskeltujen kielten lisäksi (ks. Darling tässä teemanumerossa) yliopistoissa on myös monien Euroopan ulkopuolella puhuttujen maailmankielten osaajia. Tämä muuttuva ja kasvava kielivaranto jää kuitenkin usein näkymättömäksi ja hyödyntämättömäksi resurssiksi sekä työ- että opiskeluyhteisön käytänteissä ja toiminnassa. Tässä artikkelissa tarkastellaan käytännön esimerkkien avulla, miten yliopiston opetuksessa voitaisiin tunnistaa opiskelijoiden monikielisiä repertuaareja ja ohjata hyödyntämään niitä oppimisessa.