Tässä artikkelissa tarkastellaan neljän Suomessa asuvan venäläistaustaisen yliopisto-opiskelijan positiointeja suhteessa Venäjään ja venäläisyyteen, kun Ukrainan sodan syttymisestä oli kulunut vuosi. Monet venäläistaustaiset ihmiset joutuvat kohtaamaan syrjintää elämän eri osa-alueilla taustansa vuoksi. Tavoitteena oli antaa ääni ihmisille, joiden tarinoita on konfliktin eskaloitumisen jälkeen vähemmän kuultu. Aineisto koostui neljästä puolistrukturoidusta haastattelusta, ja se analysoitiin hyödyntäen kriittisen diskurssintutkimuksen lähestymistapaa ja positiointianalyysia, jotka molemmat kiinnittävät kielen ajalliseen ja paikalliseen kontekstiin ja tekevät näkyväksi kielellä rakennettuja eriarvoisuuksia ja asemointeja. Tunnistimme aineistosta identiteettiristiriidan, pelon ja toivon diskurssit, jotka ovat rakentuneet vastaan vallalla olevaa diskurssia pahasta Venäjästä. Osallistujien positiointeja tarkasteltiin suhteessa kolmeen tarinalinjaan. Aineistosta havaittiin, että sodan syttymisen jälkeen osallistujien positioinneissa oli tapahtunut muutos niin oman elämänkaaren ja venäläistaustaisen perheen kuin Suomessa olevien sosiaalisten verkostojen ja institutionaalisten tarinalinjojen osalta. Polarisaation ehkäisemiseksi erityisesti kouluissa ja oppilaitoksissa tulisi nostaa esiin venäläistaustaisten, kuten muidenkin vähemmistöjä edustavien oppilaiden, ääni ja rakentaa näin ymmärrystä ja dialogia eri ihmisryhmien kesken.