Suomalaiset olivat pitkään sivuutettu tutkimuskohde, mutta 1800-luvulla ja etenkin vuosisadan jälkipuoliskolla kiinnostus suomalaisia, Suomen kulttuuria ja suomen kieltä kohtaan lisääntyi Suomen ulkopuolisten tutkijoiden keskuudessa. Tämän väitöstyön kannalta keskeisiä ovat heistä viisi: brittiläinen folkloristi John Abercromby, italialainen eepostutkija Domenico Comparetti, ruotsalainen antropologi Gustaf Retzius, tanskalainen kielitieteilijä Vilhelm Thomsen ja saksalainen antropologi Rudolf Virchow, jotka edustivat tuon aikakauden keskeisimpiä suomalaisten tutkijoita Suomen ulkopuolella. Nämä tutkijat eivät työskennelleet täysin yksin vaan pitkälti suomalaisten tutkijoiden avustuksella, joita kiinnosti edistää omia henkilökohtaisia ja kansallisia pyrkimyksiään näiden ulkomaisten kollegojen avulla. Tämä tutkimus ei keskity tarkastelemaan vain näiden viiden ulkomaalaisen tutkijan tieteellisiä tuotoksia vaan myös analysoi heidän kirjeenvaihtoansa suomalaisten tutkijoiden kanssa ymmärtääksemme paremmin, miten he tekivät tutkimuksiaan ja minkälaiset sosiaaliset normistot vaikuttivat heidän toimintaansa. Tutkijat eivät olleet irrallaan yhteiskunnasta vaan heihin vaikuttivat aikakauden aatteelliset virtaukset ja poliittiset tapahtumat, jotka näkyivät myös heidän tutkimuksissaan ja toiminnassaan tieteellisen maailman ulkopuolella. Vaikka tutkijat yleensä mielsivät itsensä kansainvälisen tiedeyhteisön jäseniksi, he eivät olleet luopuneet kansallisista identiteeteistään vaan katsoivat edustavansa kansakuntiaan myös tieteellisissä yhteyksissä. Useat tutkijoista olivat poliittisesti aktiivisia ja tämä tutkimus on kiinnostunut erityisesti tarkastelemaan, miten edellä mainitut viisi ulkomaalaista tutkijaa vaikuttivat poliittisiin tapahtumiin Suomessa aikakautena, jolloin sen autonominen asema oli uhan alla ja venäläistämistoimet saivat myös kansainvälistä huomiota osakseen.