Rahoitusvakauden rooli taloudessa ymmärrettiin erityisesti maailmanlaajuisen finanssikriisin myötä. Rahoitusvakautta tavoitellaan makrovakauspolitiikan avulla, jonka käyttöä laajennettiin finanssikriisin seurauksena. Makrovakauspolitiikan tavoite onkin estää mahdollisten talouskriisien syntyminen, ja vaimentaa niiden vaikutuksia talouteen.

Makrovakauspolitiikan välineet voidaan jakaa kahteen osaan: kysyntäperusteisiin ja rahoituslaitoksiin kohdistettuihin. Kysyntäperusteisillä välineillä pyritään vaikuttamaan nimenomaan lainan kysyntään, joista esimerkkinä enimmäisluototussuhde ja velan suhde vuosituloihin. Rahoituslaitoksiin kohdistettuihin välineisiin kuuluvat esimerkiksi pankeille asetetut pääomapuskurit sekä rahoitusjärjestelmän kannalta merkittäväksi luokitelluille luottolaitoksille asetetut pääomavaatimukset. Rahoitusjärjestelmän toiminnan kannalta luotonantamisen jatkuvuudella ja hallinnalla on tärkeä rooli.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan rahoituslaitoksiin kohdistetun makrovakauspolitiikan vaikutusta pankkien luotonantoon. Aineisto sisälsi havaintoja 916 pankista 20 euromaasta vuosilta 2005-2022. Estimoinnissa tutkitaan politiikan vaikutusta erilaisten pankkien luotonantoon erilaisten pankkien ominaisuuksien perusteella. Tarkasteltavia ominaisuuksia pankeissa ovat suuri koko, alhainen pääoma, korkea haavoittuvuus ja muiden kuin korkotulojen suuri osuus.

Makrovakauspolitiikan vaikutukset luotonantoon olivat tilastollisesti merkitseviä vain niiden pankkien osalta, joiden lainanannon rahoitus on markkinaperusteista. Tulosten perusteella rahoituslaitoksiin kohdistettu makrovakauspolitiikka ei hillitse lainanantoa merkittävästi. Tulos on osaltaan linjassa Andrieş ym. (2022) tutkimuksen kanssa, jossa havaittiin kysyntäperusteisien välineiden olevan tehokkaampia välineitä pankkien luotonantoon vaikuttamisessa. Lopulta voidaan ehdottaa, että kaikista tehokkain keino olisi käyttää kysyntäperusteisia ja rahoituslaitoksiin kohdistettuja välineitä yhdessä, ja räätälöitynä kullekin maalle sopivaksi.