Auttamiseen perustuvissa ammateissa, kuten sosiaali-, hoitaja-, ja mielenterveystyössä, työntekijät altistuvat asiakkaidensa tai potilaidensa traumaattisille kokemuksille. Joissain tapauksissa tämä autettavan kokema kärsimys siirtyy auttajalle, joka voi kokea samankaltaisia traumaoireita kuin autettava. Tällöin voidaan puhua myötätuntouupumuksen ilmiöstä. Vastaavasti auttamistyöstä saadut positiiviset kokemukset voivat tuottaa työssä jaksamista auttavaa myötätuntotyytyväisyyden tunnetta.

Tämän kandidaatintutkielman tutkimuskohteena olivat myötätuntouupumuksen ja myötätuntotyytyväisyyden kasvuun tai laskuun vaikuttaneet tekijät. Tutkielma suoritettiin kuvailevalla kirjallisuuskatsauksella kansainvälisiin tutkimuksiin pohjautuen.

Tuloksissa erottui erityisesti kolme osa-aluetta, joilla on positiivinen yhteys auttajan hyvinvointiin, eli myötätuntouupumusta vähentävä tai myötätuntotyytyväisyyttä kasvattava vaikutus. Nämä olivat työntekijöille suunnatut valmennukset ja erikoistavat koulutukset, tuki työkavereilta ja kasvokkain käydyt tapaamiset johtohenkilöiden kanssa, ja itsestä huolehtimisen strategioiden tunteminen ja hyödyntäminen.

Sosiaalityön kontekstissa tutkimusta myötätuntouupumuksesta on tuotettu Suomessa vielä hyvin niukasti kansainväliseen tutkimukseen verrattuna. Myötätuntouupumuksen ehkäisemiseksi ja myötätuntotyytyväisyyden edistämiseksi auttaja-ammattilaisten keskuudessa olisi tutkimusta ja keskustelua aiheesta tarpeellista lisätä. Tämä avaisi myös tilaa puhua perinteisten kuormittuneisuuden ja uupumuksen sijaan auttajien myötätuntoon linkittyvästä oireilusta ja jaksamisongelmista.