Tässä tutkimuksessa tarkastellaan omaishoitajien tuen ja palvelujen tarpeita sekä asemaa palvelujärjestelmässä. Tarkastelun kohteena ovat kotona asuvien muistisairaiden ihmisten omaishoitajat. Tutkimuksessa selvitetään, millaista tukea tarvitaan, sekä sitä, miksi tukea ja palveluja ei saada tai haeta. Lisäksi tutkitaan palveluohjauksen merkitystä omaishoitajalle. Tutkimuksen kysely- ja haastatteluaineistot on kerätty eri puolilla Suomea asuvilta muistisairaiden puolisoilta ja aikuisilta lapsilta. Osatutkimuksissa analysoitiin palveluohjauksen ja palvelujen saamisen välistä yhteyttä, aikuisia lapsia hoivaajina, läheisten tuen tarpeita ja palvelujen käyttöä hidastavia ja edistäviä tekijöitä sekä ongelmia omaishoidon tuen hakemisessa. Tässä yhteenvedossa esitetään lisäksi uusia tuloksia läheisten palveluohjaukseen liittyvistä kokemuksista. Vanhushoivapolitiikan strategioissa korostetaan omaisten merkitystä palvelujärjestelmän yhteistyökumppaneina. Tämän tutkimuksen mukaan he toimivat kuitenkin lähinnä sen resursseina. Puolisoilla ja aikuisilla lapsilla on vastuullaan moninaisia muistisairaan läheisen arjen sujumiseen liittyviä tehtäviä, osalla myös merkittävää hoidollista vastuuta. Läheisten tuen tarpeet ovat yksilöllisiä, mutta heitä yhdistää sekä tiedollisen että henkisen tuen tarve. Palvelujärjestelmä kuitenkin keskittyy usein vain sairastuneeseen ja tämän omiin arvioihin toimintakyvystään. Niinpä se ei välttämättä tunnista tai huomioi läheisten roolia lainkaan, eikä heidän tuen ja palvelujen tarpeitaan arvioida systemaattisesti. Toisaalta myös omaishoitajien suhde palvelujen hyödyntämiseen voi olla monitahoinen. Erityisesti sairastuneen vastahakoisuus vaikeuttaa palvelujen vastaanottamista. Lisäksi huonolaatuisiksi tai riittämättömiksi koetut tai täysin puuttuvat palvelut estävät niiden käyttöä. Omaishoitajat yhtäältä paikkaavat sairastuneelta puuttuvia palveluja ja toisaalta jäävät itse tuen ulkopuolelle. Tulosten perusteella voidaan sanoa, että tukirakenteena omaishoitajan ja palvelujärjestelmän välissä voisi toimia palveluohjaus, johon kuuluisivat myös hoivaajan näkökulman huomiointi ja palvelutarpeiden arviointi. Väestön ikääntymisen myötä kasvavien hoivatarpeiden ratkaisemiseksi olisi tärkeää, että muistisairaiden omaishoitajat huomioitaisiin aidosti palvelujärjestelmän yhteistyökumppaneina – ja itsekin tuen tarpeessa olevina ihmisinä.