Nuorisourheilussa vanhemmat on perinteisesti nähty harrastuksen mahdollistajana. Tutkimukset ovat osoittaneet, että lasten harrastuksen muuttuessa myös vanhempien rooli muuttuu. Mitä intensiivisempi harrastus on, sitä tiiviimmin myös vanhemmat osallistuvat harrastukseen. Vanhemmat on aiempaa vahvemmin tunnustettu nuorisourheilun yhdeksi toimijaksi myös käytännön urheiluelämässä. Tässä artikkelissa tarkastellaan vanhempien roolia ja merkitystä nuorten kilpaurheiluun sosiaalistumisessa. Tutkittavia osa-alueita olivat vanhempien urheilutausta, kokemus vanhempien vaikuttavuudesta ja vanhempien osallistuminen. Tutkimusaineisto muodostui 14–15-vuotiaille kilpaurheilijoille tehdystä kyselystä, johon vastasi 2430 jalkapallon, jääkiekon, koripallon, yleisurheilun ja maastohiihdon lisenssiurheilijaa. Aineiston tilastollinen analysointi perustui kahden aineistosta konstruoidun, eri tasolla harrastavan ryhmän – tosikisaajien ja harrastekisaajien – vertailuun. Tosikisaajien vanhemmat olivat harrastekisaajien vanhempia useammin 1) kilpaurheilutaustaisia, 2) vaikuttaneet vahvasti nuoren kiinnostukseen urheiluharrastusta kohtaan sekä 3) osallistuneet eri tavoin nuoren harrastukseen. Kokonaisuudessaan lajien väliset erot muodostuivat suuremmiksi kuin erot tosikisaajien ja harrastekisaajien kesken. Vanhemmat näyttäytyivät erityisen merkittävinä maastohiihtäjien urheiluun sosiaalistumisessa, jalkapalloilijoilla vähiten merkittävinä. Tulokset vanhempien monitahoisesta vaikuttamisesta ja osallistumisesta antavat aihetta pohtia, voidaanko vanhempien osallisuutta tarkastella kaikissa lajeissa vain perinteisen kuljettamisen, kustantamisen ja kannustamisen kautta. Nuorten urheilijoiden vanhempiin kohdistettavien toimenpiteiden suuntaamiseksi olisi arvokasta ymmärtää nuoren kilpaurheilun ja perheen välistä monitahoista dynamiikkaa.