Kandidaatintutkielman tavoitteena oli selvittää lähisuhdeväkivallan tunnistamista mahdollistavia ja estäviä tekijöitä terveydenhuollon toimintaympäristössä, ja kuinka monitoimijaisen yhteistyön käytännöt vaikuttavat terveyssosiaalityöntekijän mahdollisuuksiin toimia työssään lähisuhdeväkivallan tunnistamiseksi.

Tämä laadullinen tutkielma on toteutettu integratiivisena kirjallisuuskatsauksena, ja sen teoreettinen viitekehys muodostuu terveyssosiaalityön ja lähisuhdeväkivallan käsitteistä. Aineistonhaku oli kolmivaiheinen prosessi, joka toteutettiin kotimaisten ja kansainvälisten tietokantojen kautta sekä manuaalisena hakuna. Tutkielman aineisto koostuu kuudesta tieteellisestä artikkelista. Aineiston analyysi toteutettiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin menetelmää käyttäen.

Kandidaatintutkielman tulosten perusteella terveydenhuollon ammattilaiset ovat keskeisessä asemassa lähisuhdeväkivallan tunnistamiseen liittyen, sillä uhrit hakevat apua ensisijaisesti terveydenhuollosta. Ammattilaisilla on haasteita tunnistaa lähisuhdeväkivalta ja moniammatillisessa yhteistyössä ilmeni puutteita. Lähisuhdeväkivallan uhreja ei osata ohjata terveyssosiaalityöntekijälle, jonka vuoksi terveyssosiaalityöntekijältä edellytetään aktiivista toimijuutta. Sosiaali- ja terveysministeriön toimesta on laadittu suosituksia lähisuhdeväkivallan ehkäisemiseksi ja tähän puuttumiseksi, mutta terveydenhuollossa ei ole otettu suosituksia riittävässä määrin käytäntöön. Lähisuhdeväkivallan uhrit toivovat systemaattista seulontakyselyä. Tulosten mukaan ammattilaiset eivät kysy systemaattisesti lähisuhdeväkivallasta potilailta.

Kandidaatintutkielman perusteella voidaan todeta, että lähisuhdeväkivallan tunnistaminen terveydenhuollon toimintaympäristössä edellyttää ammattilaisilta systemaattista toimintatapaa ja organisaation yhteisiä ohjeita sekä toimintaperiaatteita. Lisäksi henkilöstön kouluttaminen ja moniammatillinen yhteistyö edistää lähisuhdeväkivallan tunnistamista sekä puheeksi ottoa terveydenhuollon toimintaympäristössä.