Käsite ”erityinen” on koulumaailmassa luonut oman sanaperheensä: erityistarve, erityisopetus, erityisopettaja. Näihin käsitteisiin liittyvät mielikuvat määräävät tavan, jolla erityisopetusta koulumaailmassa ymmärretään ja oikeutetaan. ”Erityisen” käsite kuuluu kuitenkin niihin sanoihin, jotka kätkevät sisäänsä yllätyksiä. Yleiskäsitteenä se tarkoittaa poikkeamista siitä, mikä on normaalia. Erityisopetuksesta puhuttaessa sana on alkanut saada myös muita sisältöjä. Lainsäädännössä siihen liitetään jopa outoja määritteitä. Erityispedagogiikassa se on repeytynyt irti suhteestaan ”normaaliin” ja alkanut merkitä absoluuttista erityisyyttä. Tämä reifikaatioksi kutsuttu ilmiö on antanut erityispedagogiikalle tieteenä sinänsä vieraan ideologisen latauksen. Lisäksi se on tuottanut joukon käytännön kummallisuuksia.