Ruokajärjestelmämme kärsivät monista yhteen kietoutuneista kestävyysongelmista. Ongelmia ei korjata yksittäisillä teknologisilla ratkaisuilla, vaan muutoksia tarvitaan läpi koko ruokajärjestelmän. Muutosten laajuuden vuoksi on syytä puhua järjestelmän perustavanlaatuisesta muuttamisesta eli ruokamurroksesta.

Tässä julkaisussa tarkastelemme, miten ruokajärjestelmän ilmastopäästöjä voitaisiin vähentää Suomessa siten, että ruokaturva ei vaarannu. Arvioimme ilmastotoimien toteutusta eri murrospoluilla, jotka keskittyvät maankäytön, ruokavalioiden, maatalous- ja ruokateknologioiden muutoksiin. Arvioimme eri murrospolkujen vaikutuksia maatalouteen eri alueilla ja eri väestöryhmien ravitsemukseen. Esittelemme reilun ruokamurroksen periaatteet ja kriteerit, joiden avulla eri murrospolkujen oikeudenmukaisuusvaikutuksia voidaan arvioida. Tarkastelemme myös, millaisia politiikkatoimia tarvitaan ja ruokajärjestelmän toimijoiden näkemyksiä eri toimien oikeudenmukaisuudesta.

Reiluuteen liittyvät kysymykset tarvitsevat huomiota kaikilla murrospoluilla, mutta hieman eri painotuksin. Maankäytön murrospolulla keskeiseen asemaan nousevat ilmastopäästöjen vähennys turvemaapelloilla ja viljelijöiden mahdollisuudet toteuttaa vaadittuja ilmastotoimia. Tämä haaste ei liity yksin jako-oikeudenmukaisuuteen, vaan vaatii myös tilojen erilaisten tilanteiden huomioimista sekä muutoskyvykkyyden kehittämistä. Tällä hetkellä viljelijät suhtautuvat vastentahtoisesti turvemaiden viljelystä luopumiseen. Vaatimukset turvepeltojen käytön muutoksista osuvat tuottajien toimeentuloon ja omanarvontuntoon. Koetun oikeudenmukaisuuden parantaminen vaatii huomiota menettelytapojen oikeudenmukaisuuteen politiikkatoimien suunnittelussa niin, että viljelijät otetaan tasavertaisemmin mukaan päästövähennys- ja politiikkakeinojen suunnitteluun. Ristiriitaiset kannustimet on poistettava. Ympäristöoikeudenmukaisuuden kannalta on tärkeää, että maataloudelle asetetuista ympäristötavoitteista pidetään kiinni.

Ruokavaliomuutoksen murrospolku koskettaa koko väestöä. Ravitsemussuositusten ja energiatarpeen mukainen syöminen jo itsessään vähentäisi ruokavalion ilmastovaikutuksia. Sosioekonomiset tarkastelut osoittavat, että koulutetut, kaupunkilaiset naiset ovat etumatkalla kohti kestävämpää ruokavaliota. Heidän on helpompi seurata ison ruokavaliomuutoksen polkua, kun taas joillekin muille väestöryhmille pienemmän ruokavaliomuutospolun seuraaminen voi olla helpompaa. Ruokavaliomuutoksiin tarvittavia kyvykkyyksiä, tietoa, ruoanlaittotapoja ja kulttuurisia merkityksiä on tärkeää kehittää koko väestön tasolla. Samaan aikaan eri väestöryhmien ravitsemusta ja haavoittuvuutta ruoan ja muiden välttämättömyyshyödykkeiden hinnan muutoksille on tärkeää seurata, jotta sosiaalipolitiikalla pystytään reagoimaan muutoksiin. Ruokapuheen monipuolistaminen on tärkeää ruokavaliomuutokseen liittyvien vastakkainasettelujen purkamiseksi.

Teknologiamuutoksessa eri toimijoiden resurssit ja tietotaito eivät jakaudu tällä hetkellä tasaisesti. Pienet startup-yritykset ja elintarviketeollisuuden vahvat toimijat ovat hyvin eri asemassa ruokateknologian kehityksessä. Kannattavuusongelmat vaikuttavat keskeisesti maatilojen mahdollisuuksiin ottaa uutta teknologiaa käyttöön tai vaihtaa tuotantosuuntaa. Eri toimijoiden yhtäläisiä mahdollisuuksia osallistua innovointiin on kehitettävä osana reilua innovaatiopolitiikkaa.

Ruokajärjestelmän muutosvaatimukset nostavat koetut epäoikeudenmukaisuudet pintaan, ja riskinä on kokemusten kärjistyminen. Reilun ruokamurroksen periaatteet ja kriteerit auttavat tarkentamaan kestävyystoimien oikeudenmukaisuusvaikutuksia ja suhteuttamaan eri toimijaryhmien kokemuksia ja vaateita toisiinsa. Epäoikeudenmukaisuuksiin on aktiivisesti etsittävä ratkaisuja, siten, että samalla tarkennetaan eri politiikkalohkojen välistä työnjakoa ilmasto-, maatalous- ja sosiaalipolitiikan välillä. Muutoskyvykkyyksien tukeminen on vaikuttavinta oikeudenmukaisuuspolitiikkaa.