Nuorten syrjäytyminen aiheuttaa huolta kaikkialla. Se aiheuttaa tunteita, niin päättäjille, nuorten kanssa työskenteleville kuin tavan kansalaiselle. Huoli onkin yhteinen ja voidaankin sanoa, ettei kukaan toivo, että nuoret syrjäytyisivät. Syrjäytyminen ei kuitenkaan ole yksioikoinen ilmiö. Sen määritelmät ovat hyvin laveita ja muiden ihmisten määrittely aiheuttaa jo itsessään eriarvoisuutta. Median rooli syrjäytymiskeskustelussa on suuri. Tavallinen kansalainen saa tietoa syrjäytyneistä nuorista pääasiassa eri medioista. Tässä tutkimuksessa tutkimme, miten media kuvaa syrjäytyneitä nuoria ja tukitoimia syrjäytymisen ehkäisyyn. Tutkimus on toteutettu tekemällä diskurssitutkimuksena tarkastellen 45 suomalaista mediatekstiä. Nämä mediatekstit ajoittuivat vuosille 2017–2022. Tutkimuksen tuloksena havaitsimme, että media kuvaa nuorten syrjäytymisprosessia eri tavoin yksilökeskeisissä ja yhteiskuntakeskeisissä mediateksteissä. Yksilökeskeiset mediatekstit sisälsivät selkeän draamankaaren ja niissä keskityttiin yksilön kokemuksiin. Yhteiskuntakeskeisissä mediateksteissä syrjäytymistä kuvattiin mittareiden, numeroiden ja resurssien kautta laajemmasta yhteiskunnallisesta perspektiivistä. Median kuvaukset vastaavat jokseenkin tarkasti kirjallisuuden määritelmiä syrjäytymisestä. Yksilöllisissä mediateksteissä otettiin huomioon syrjäytymisen taustatekijät, kuten perinnöllisyys, mielenterveysongelmat ja huonot kotiolot. Yhteiskunnalliset mediatekstit ottivat huomioon uudet tukitoimet, syrjäytymisen ehkäisemiseksi tehtävät koulutuspoliittiset päätökset, sekä tukitoimien resurssit. Mediat myös valitsevat mieluummin tarinan, jolla on onnellinen tai toiveikas loppu. Syrjäytymisen traagisien kohtaloiden vähyys pohditutti. Onko onnellisen lopun tarinoita helpompi tuottaa vai onko traagiset kohtalot vaikeampi tavoittaa median toimesta?