Maisterintutkielmassani etsin ja tutkin keinoja, joilla voi kirjoittaa lapsen ääntä ja sisäistä kokemusta proosatekstiin, ja miten niiden kautta voi kuvata lapsen kriisin kokemusta. Rajaus perustuu tutkimuksen taiteellisen osuuden, romaanikäsikirjoituksen aiheeseen lapsen kohtaamasta vanhempien avioerosta ja vieraannuttamisen kokemuksesta. Tavoitteena on löytää itseäni puhuttelevia keinoja kirjoittaa proosatekstiä, sekä muodostaa kanta ja näkemys lapsen äänen ja kokemuksen kirjoittamisen poetiikasta. Tavoitteena on lisäksi tuoda esiin lapsen aitoa ääntä ja kokemusta niin taiteessa ja yhteiskunnallisesti. Tutkimusmenetelmäni on käytäntölähtöinen tutkimus, jossa tavoitteet saavutetaan tieteellisen tutkimisen ja taiteellisen luovan työskentelyn välisen vuorovaikutuksen avulla. Poetiikka toimii tutkimuksessani sekä menetelmänä, joka yhdistää teoreettisen pohdinnan ja taiteellisen työskentelyn, että tutkimuksen tavoitteena. Lisäksi käytän työssäni varsinaisena tekstitason tutkimusmenetelmänä lähilukemista. Kehitän lähilukemisesta edelleen omaa teoriaa, jota kuvaan sanaparilla kirjoittajana lukeminen. Tutkimusaineistona on julkaisematon romaanikäsikirjoitus, tutkimuspäiväkirja ja taiteellisen osuuden muistikirja. Lisäksi käytän jonkin verran julkaistua kaunokirjallisuutta aineistona. Teoreettinen viitekehys tutkimuksessa on kognitiivinen kirjallisuudentutkimus, narratologia, ja äänen osalta myös taiteidentutkimus. Ensimmäisessä varsinaisessa käsittelyluvussa pohdin ääntä, kokemuksen kirjoittamista sekä tajunnankuvausta kognitiivisen kertomuksentutkimuksen avulla. Toisessa tuon esiin lähempänä tekstin tasoa olevia keinoja kirjoittaa lapsen ääntä ja kokemusta, kuten kertojaratkaisuja ja tekstin rakennetta. Viimeisessä käsittelyluvussa hahmottelen tuloksia eli omaa poetiikkaani. Kirjoittamisen keinojen kautta tavoitettu todellisuuden illuusio ja kirjallisuudellisuus tavoittavat lapsen äänen ja kokemuksen usein paremmin kuin todellisuutta jäljittelevä ja autenttisuutta tavoitteleva kerronta. Tajunnankuvaus, mielen lukeminen, sekä ruumiillisuuden ja tunneilmaisun limittyminen kerronnassa tuovat lapsen kriisin kokemusta hyvin esiin. Henkilöiden äänten risteäminen ja limittyminen on kohosteinen keino kirjoittaa lapsen kriisiä sisällöllisesti esiin. Lyyrinen, poeettinen ja metaforinen kieli ja keinot ovat toimiva kirjoittamisen tapa lapsen kriisin kokemuksen esittämisessä.