Artikkeli pyrkii tunnistamaan ja analysoimaan sanaleikkejä sellaisena kuin ne näyttäytyvät kotimaisessa nykyrunoudessa, sekä etsimään kirjallisia syitä niiden käyttöön. Fokuksessa ovat kirjain- ja äänneperustaiset sanaleikit. Artikkelissa keskitytään anagrammiin (kirjainten järjestyksen vaihdokset), paragrammiin (kirjainmuunnokset, -virheet) ja spoonerismiin (sananmuunnokset) ja rinnastetaan niitä sellaisiin sukulaisilmiöihin kuin palindromi (kirjaimistoltaan symmetriset tekstit), paronomasia (monimerkityksinen sanaleikki), tai neologismit (uudissanat). Siinä missä arkipuheessa sanaleikit pyrkivät kuulijan (yleensä alatyyliseen) huvittamiseen, mainonnassa tiiviiseen itseironiaan, artikkelin hypoteesin mukaan kotimaisessa nykyrunoudessa sanaleikki kurottautuu huumorin alueelta kirjallisesti kunnianhimoiseksi, pohdituksi ja tekijän kirjoittamiskäsitykseen niveltyväksi taiteelliseksi toiminnaksi. Sanaleikin periaatteita ei käytetä lukijan huvittamiseen, vaan kielen toiminnan tarkkailuun ja ennakoimattomien merkitysten synnyn mahdollistamiseen.