Rasituksensiedolla tarkoitetaan urheilijan tai kuntoilijan kykyä ylläpitää tiettyä tehoa pitkään. Suomalaisessa valmennuksessa käytetty termi peruskestävyys kuvastaa samaa asiaa matalatehoisessa kuormituksessa. Maksimaalinen hapenottokyky sen sijaan on yksi kestävyyssuorituskykyä määrittävä tekijä ja sen testaamista suositaan usein kestävyysurheilijoilla ja kuntoliikkujilla yhtenä kestävyyskunnon mittarina. Tämän tutkielman tarkoituksena oli tutkia, onko matalatehoisen kuormituksen rasituksensiedolla yhteyttä maksimaaliseen hapenottokykyyn. Rasituksensietoa tarkasteltiin tässä tutkielmassa seuraamalla sykereserviin suhteutettua sykkeen muutosta pitkäkestoisen matalatehoisen polkupyöräergometrikuormituksen aikana. Lisäksi tutkittiin, onko pitkäkestoisen matalatehoisen kuormituksen aikaisella sykkeen ja koetun kuormituksen (RPE) muutoksilla yhteyttä.

Tutkimukseen osallistui yhteensä 44 koehenkilöä, joista naisia oli 26 ja miehiä 18. Tutkimus koostui polkupyöräergometrilla suoritetuista suorasta maksimaalisen hapenottokyvyn testistä ja kolmen tunnin tasavauhtisesta peruskestävyystestistä. Maksimaalisen hapenottokyvyn testin perusteella koehenkilöiltä kerättiin maksimaalinen hapenottokyky, maksimisyke ja määritettiin aerobinen kynnys. Kolmen tunnin peruskestävyystesti suoritettiin teholla, joka vastasi 50 prosenttia maksimaalisen hapenottokyvyn tehosta. Testistä saatiin tietää koehenkilöiden RPE:n ja sykkeen muutokset testin aikana. Sykkeen muutos suhteutettiin sykereserviin, joka laskettiin vähentämällä ennen testiä istuen mitattu leposyke maksimaalisen hapenottokyvyn testistä saadusta maksimisykkeestä. Tutkielman tulosten tilastolliseen analysointiin käytettiin IBM SPSS Statistics 28.0-ohjelmaa, jossa tehtiin normaalisuustarkistukset Shapiro-Wilkin testillä ja tarkasteltiin muuttujien korrelaatioita Pearsonin ja Spearmanin korrelaatiotesteillä. Tilastollisen merkitsevyystason rajana käytettiin p-arvoa 0,05.

Tutkielman tuloksien perusteella VO2max:lla ei ole yhteyttä matalatehoisen kuormituksen rasituksensietoon, kun käytetään sykereserviin suhteutettua sykkeen muutosta rasituksen kertymisen kuvaajana. (r = 0,013, p = 0,935). Myöskään sykereserviin suhteutetun sykkeen ja RPE:n muutoksen väliltä ei löydetty yhteyttä (r = 0,056, p = 0,719). Testin aikainen sykkeen nousu oli keskimäärin 13,4 (± 6,9) prosenttia sykereservistä ja RPE:n nousu 3,5 (± 1,8) yksikköä. Tarkasteltaessa miesten ja naisten tuloksia erillään, ei löydetty myöskään korrelaatiota VO2maxin ja sykereserviin suhteutetun sykkeen muutoksen eikä sykereserviin suhteutetun sykkeen muutoksen ja RPE:n väliltä.

Tämän tutkielman perusteella rasituksensieto näyttäisi olevan maksimaalisesta hapenottokyvystä irrallinen kestävyyssuorituskykyyn liittyvä tekijä. Tutkielman tulokset jättivät kuitenkin myös mietittävää sen suhteen, onnistuiko sykereserviin suhteutettu sykkeen muutos kuvaamaan rasituksensietoa täysin, sillä se ei ollut yhteydessä koehenkilöiden kokemaa ra-sittuneisuutta kuvaavan RPE:n kanssa.