Tämän työn tavoitteena on kuvata mitä haavoittuvuus on johtaja-alaisvuorovaikutussuhteissa johtajien ja alaisten näkemysten ja kokemusten mukaan. Tavoitteeseen vastattiin neljän tutkimuskysymyksen avulla: 1) miten haavoittuvuus määritellään, 2) miten haavoittuvuus ilmenee, 3) mikä mahdollistaa tai estää haavoittuvuuden ja 4) mikä merkitys haavoittuvuudella on johtaja-alaisvuorovaikutussuhteessa. Tutkimuksen aineisto kerättiin teemahaastattelulla haastattelemalla sekä alaisia että johtajia eri organisaatioista. Molempien osapuolien näkemysten ja kokemusten sisällyttämisen avulla haavoittuvuudesta pystyttiin saamaan mahdollisimman monipuolisesti näkökulmia. Analyysimenetelmänä hyödynnettiin laadullista aineistolähtöistä sisällönanalyysia.

Tulokset osoittavat haavoittuvuuden olevan syvällistä itsestäkertomista ja avoimuutta, tunteiden kokemista ja hyväksymistä, luottamusta, luonnollinen osa vuorovaikutussuhteita, epävarmuutta ja riittämättömyyttä sekä valtaa. Haavoittuvuus kytkeytyy oleellisesti myös luottamuksen muodostumiseen. Haavoittuvuus ilmenee johtaja-alaisvuorovaikutussuhteessa nonverbaalisesti ja tilanteisena, kuten esimerkiksi palautetta antaessa, yt-neuvotteluissa, työpaikkakiusaamisen yhteydessä sekä epävarmoissa ja ennakoimattomissa tilanteissa. Johtaja-alaisvuorovaikutussuhteessa haavoittuvuutta voidaan mahdollistaa kuuntelevalla, empaattisella, kunnioittavalla ja rohkaisevalla vuorovaikutuskäyttäytymisellä ja haavoittuvuuden sallivalla johtamistyylillä. Vastaavasti varautunut, ylimielinen ja epäeettinen vuorovaikutus hankaloittavat ja estävät haavoittuvuuden toteutumista. Haavoittuvuudella on oleellinen merkitys työn mielekkyyden lisääntymisessä. Puolestaan haavoittuvuuden puuttuminen tuo merkittäviä haasteita työn tekemiselle ja siinä kehittymiselle. Tämä työ tarkastelee haavoittuvuutta itsenäisenä ilmiönä ja laajentaa sen käsittelyä työelämän vuorovaikutussuhteisiin. Tämän työn tuloksilla pystytään tuomaan lisää ymmärrystä haavoittuvuudesta luonnollisena ja kaikkia koskettavana vuorovaikutusilmiönä, jonka toteutumisella on keskeinen vaikutus johtaja-alaisvuorovaikutussuhteiden laatuun ja edelleen työmotivaatioon sekä työhyvinvointiin.