Tässä työssä tarkasteltiin yleisötyön diskursseja suomalaisessa klassisen musiikin aikakauslehdessä Rondo Classicissa vuosina 2010 ja 2019. Työn ensimmäisessä osassa yleisötyö määritellään yleisötyön erilaisten mallien ja kulttuuripoliittisten päämäärien näkökulmasta sekä esitellään tutkimuksen teoreettis-metodologinen viitekehys, diskurssintutkimus, joka tutkii sosiaalisen toiminnan ja kielen välistä dialektista merkityksenantoprosessia. Työn toisessa osassa kuvataan analyysin tulokset ja johtopäätökset tuloksista. Aineistoon kuului 53 Rondo Classic -lehden juttua, joissa oli yleisötyötä koskevia ilmauksia. Aineiston analyysi on toteutettu tukeutumalla Norman Fairclough'n kriittiseen diskurssianalyysin malliin, jossa keskitytään selvittämään diskursiivisten ja sosiokulttuuristen muutosten suhdetta. Tutkimustehtävänä oli selvittää, miten yleisötyö ilmiönä jäsentyy Rondo Classic -lehden vuosien 2010 ja 2019 kirjoituksissa. Tulokseksi saatiin kahdeksasta päädiskurssista muodostuva diskurssijärjestys, joka jakautuu kahteen yhdistävään luokkaan eli yleisötyöhön toimintana ja sen toimijoihin. Yleisötyötä kuvaavat päädiskurssit ovat Omaleimainen, Vakiintunut, Muuttuva, Vaikuttava ja Ihanteellinen yleisötyö. Toimijoita kuvaavat päädiskurssit ovat Välttämätön yleisö, Arvokas taide ja Aktiivinen taidelaitos. Aineiston analyysin perusteella yleisötyöstä rakentui kuva taidelaitoksen epätyypillisenä, mutta ammattimaisena ja selkeästi vakiintuneena toimintana, johon panostetaan. Toiminta on vaikuttavaa erityisesti sosiaalisesti ja kasvatuksellisesti sekä antoisaa, ja saavutettavuus on sen merkittävä ihanne. Yleisöstä diskurssit rakensivat kuvan toisaalta yleisötyön avulla laajennettavana kohteena, toisaalta kumppanina, jonka kanssa taidelaitos yleisötyön puitteissa kohtaa. Taiteesta rakentui kuva, jossa taiteen itseisarvoa, traditiota ja laatua halutaan taidelaitoksissa suojella yleisötyön aiheuttamalta uhalta. Taidelaitoksesta diskurssit rakensivat kuvan aktiivisena ja moraalisesti oikeamielisenä toimijana. Lisäksi johtopäätöksissä todetaan, että diskurssijärjestys ja sen sisäiset suhteet pysyivät tutkimusvuosina hyvin samanlaisina ja että Rondo Classicin yleisötyön diskurssit rakentavat melko hierarkkisen kuvan sekä yleisön ja taidelaitoksen että klassisen ja muun musiikin välisestä suhteesta.