Naisurheilijoiden kokemuksellisuus sosiaalisessa mediassa tapahtuvaan seksuaaliseen häirintään on Suomessa vielä varsin tutkimaton ilmiö, josta tiedetään kansainvälisen tutkimustiedonkin valossa verrattain vähän. Seksuaalisen häirinnän levittäytyminen virtuaaliseen vuorovaikutukseen perustuviin ympäristöihin on kuitenkin vakavasti otettava yhteiskunnallinen ongelma, joka haastaa urheilukulttuurin tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden periaatteiden lisäksi sen parissa toimivien turvallisuuden. Käsillä olevan kvalitatiivisen pro gradu -tutkielman tarkoituksena on tuottaa uutta ja innovatiivista tietoa sosiaalisessa mediassa tapahtuvasta ja naisurheilijoiden subjektiiviseen kokemuksellisuuteen kiinnittyvästä seksuaalisesta häirinnästä. Tutkielman tavoitteena näyttäytyy tutkimukseen osallistuneiden naisurheilijoiden voimaannuttaminen noudattamalla kuulluksi tulemisen ja äänen antamisen periaatteita, minkä kautta voidaan tarjota kokemuksellista samaistumispintaa ja tukea muillekin häirintää kokeneille henkilöille. Ilmiöön kohdistuvaa ymmärrystä laajentamalla voidaan lisäksi kannustaa tutkijoita tarttumaan aiheeseen tutkimuksellisen tiedon syventämiseksi ja monipuolistamiseksi sekä herättää häirintään liittyvää akateemista keskustelua ja yhteiskunnallista toimintaa. Tutkielman alussa operoidaan käsiteanalyyttisesti seksuaalisen häirinnän erilaisten ulottuvuuksien sekä sosiaalisen median ja sinne kiinnittyvän häirintäilmiön tasoilla. Tutkielma perustuu fenomenologis-hermeneuttiseen metodologiaan ja tutkimuksen empiirinen osuus nojaa Laineen (2018) esittämään fenomenologis-hermeneuttisen tutkimuksen rakenteeseen. Tutkimusjoukkona toimii kuusi suomalaista täysi-ikäistä kansallisella ja kansainvälisellä tasolla kilpailevaa naisurheilijaa, joista kaksi edustaa joukkuelajeja ja neljä on yksilölajien edustajia. Tutkimusaineisto kerättiin tutkittavien valinnan mukaisesti joko etäyhteyksin tai kasvotusten tapahtuneiden tutkimushaastatteluiden avulla hyödyntämällä avointa ja fenomenologista haastattelumenetelmää. Aineiston analyysissa käytettiin temaattisen analyysin metodista antia. Tutkielman tulosten perusteella naisurheilijoiden kokema seksuaalinen häirintä tulee esille neljän erilaisen ulottuvuuden kautta sosiaalisen median varioivilla alustoilla. Häirintäilmiö muodostaa näin ilmentymisen, toimijuuden, suojautumisen ja selviytymisen ulottuvuuksista koostuvan temaattisen kokonaisuuden. Häirinnän kokemuksellinen ilmentyminen sisältää sekä suoran että epäsuoran häirinnän muodot, siinä missä toimijuus muotoutuu anonyymiuden ja henkilöitymisen ympärille. Häirintäkokemuksilta suojautuminen perustuu naisurheilijoiden kertoman mukaisesti reaktiiviseen ja proaktiiviseen toimintaan. Selviytymisessä keskeisellä sijalla on puolestaan keskusteluavun saaminen. Seksuaalisen häirinnän kohdistuessa naisurheilijoihin sosiaalisessa mediassa karkaa se kompleksisena ja moniulotteisena ilmiönä yhä kauemmas yhteiskunnallisten toimijoiden sekä urheiluorganisaatioiden hallinnasta. Tutkielman subjektiiviseen kokemuksellisuuteen perustuvat tulokset osoittavat kuitenkin sen, että ilmiön olemassaoloon sosiaalisessa mediassa on suhtauduttava vakavasti, eikä siitä selviytymistä voi jättää vain uhrin omille harteille. Ilmiön hallitsemiseen vaaditaan näin yhteisiä ja aktiivisia ponnistuksia niin yhteiskunnassa kuin urheilukulttuurin sisäisilläkin tasoilla.