Tässä tutkielmassa tarkastelen, miten ja millaista vuorovaikutusta käsin tekeminen synnyttää kulttuurisesti monimuotoisella kädentaitoverstaalla, kun kaikille yhteistä äidinkieltä ei ole. Kiinnostukseni kohdistuu myös siihen, miten käsin tekeminen edistää kohdatuksi tulemista. Määrittelen kohdatuksi tulemisen yhdeksi kaksisuuntaisen kotoutumisen ensiaskeleista. Kotoutumisprosessin käsitän yhteiskuntaa muokkaavaksi tilaksi, johon kuuluvat niin maahanmuuttajat kuin Suomessa syntyneetkin. Kyseessä on etnografinen tutkimus, jossa lähdetään liikkeelle tiedon kehollisesta ja kokemuksellisesta luonteesta. Käytän tutkimusmenetelmällisinä vaikutteina aistietnografiaa ja autoetnografiaa. Analyyttisia työkalujani ovat lähiluku ja teemoittelu. Tutkimukseni perusteella käsin tekeminen synnyttää vuorovaikutusta aistien välitteisesti tilan, ympäristön ja tekemisen materiaalisuuden kautta. Vuorovaikutus on merkittäviltä osin kehollista ja sanallinen vuorovaikutus tiiviisti sidoksissa käsin tekemisen kehollisuuteen ja materiaalisuuteen. Kielellisestä näkökulmasta kädentaitoverstaalla syntyy tarve uuden, yhteiseen ymmärrykseen pyrkivän kielen kehittämiselle. Käsin tekeminen edistää kohdatuksi tulemista yhdessä tekemisen kautta. Yhdessä tehdessä kohdataan jaetuissa kehon asennoissa, liikkeessä ja rytmissä sekä kosketuksissa samaan materiaaliseen todellisuuteen. Yhdessä ja yhteiseksi tehdyt käsityötuotteet ovat koettujen kohtaamisten aineellistuneita symboleita ja toisaalta uusien kohtaamisten alustoja. Johtopäätöksenä esitän kulttuurisesti monimuotoisen kädentaitoverstaan olevan luonnostaan vuorovaikutusta lisäävä ja tukeva toimintaympäristö. Kädentaitoverstaalla kieliopillisesti oikean suomen kielen oppiminen on kohdatuksi tulemisen kannalta toissijaista ja kehollisuus ensisijaista. Käsin tekemisen kehollisuus mahdollistaa kohdatuksi tulemisen, jolla voi olla kaksisuuntaista kotoutumista edistävä vaikutus.