Kandidaatintutkielmassani pyrin selvittämään perhetekijöiden vaikutusta nuorten väkivaltarikoksissa ja lastensuojelun ehkäisevää roolia nuorten väkivaltarikoksiin puuttumisessa. Tutkielmani perustuu kirjallisuuteen ja aineistoni koostuu sekä suomalaisesta että kansainvälisestä kirjallisuudesta. Nuorten väkivaltarikollisuus on ollut viime vuosien aikana pinnalla sosiaalisessa mediassa ja nuorten väkivaltarikosten on raportoitu raaistuneen.

Nuorten väkivaltarikollisuus on monimuotoinen ilmiö, jolle on tutkimuksissa havaittu olevan monia erilaisia taustatekijöitä. Yksi tällainen on perhe ja siihen liittyvät ominaisuudet. Tarkoituksenani on tarkastella sosiaalisen kontrollin teorian viitekehyksen lävitse erityisesti perheen toimintatapojen merkitystä nuorten väkivaltarikollisuudessa ja hahmottaa lastensuojelun toimenpiteiden vaikutusta nuorten väkivaltarikollisuudessa.

Perheen toimintatavoista erityisesti laiminlyövällä ja auktoritatiivisella vanhemmuustyylillä on merkitystä nuorten väkivaltarikollisuuteen. Auktoritatiivinen vanhemmuus, joka kuvastaa kontrollin ja valvonnan kultaista keskitietä antaen nuorelle mahdollisuuden saavuttaa kehitysvaiheelleen tyypillistä autonomian tunnetta, suojaa nuorta väkivaltaiseen rikollisuuteen ajautumiselta. Sen sijaan laiminlyövä ja väkivaltainen vanhemmuus lisäävät riskiä nuorten väkivaltarikollisuuteen.

Lastensuojelulla voidaan nähdä olevan ensisijainen rooli alaikäisten nuorten väkivaltarikoksiin puuttumisessa sekä heikossa asemassa olevien perheiden tukemisessa. Lastensuojelun rooli perheen toimintatapojen tukemisessa ja nuorten väkivaltarikollisuuteen puuttumisessa on kuitenkin melko voimaton. Nuorten väkivaltarikoksiin vaikuttamisessa painottuvat erityisesti niihin kohdistuvat ennaltaehkäisevät toimenpiteet, joiden toteutuminen lastensuojelun kentällä on puutteellista.