Lukivaikeus on yksi yleisimmistä oppimisvaikeuksista. Arviolta noin kymmenen prosenttia väestöstä kärsii eriasteisesta lukivaikeudesta. Sen tyypillisimpiä ilmenemismuotoja ovat lukemiseen ja kirjoittamiseen liittyvät virheet ja hitaus, heikko työmuisti ja kuulonvaraisen prosessoinnin heikkous. Tyypillisiä lukivaikeuteen liitettyjä vahvuuksia taas ovat visuaalinen oppiminen ja luovuus.

Suomalainen koululaitos on perinteisesti nojautunut vahvasti kirjalliseen oppimiseen ja oppikirjojen käyttöön, jotka voivat lukivaikeuksisille oppijoille olla työläitä. Erityisen hankalaksi kirjallinen oppiminen saattaa osoittautua vieraita kieliä opiskeltaessa, jolloin lisähankaluutta tuo toimiminen vieraalla kielellä. Lukuisten tutkimusten mukaan parhaita oppimistapoja lukivaikeuksisille oppilaille on useiden oppimiskanavien (kuulo, näkö, kinesteettinen, jne.) stimulointi. Myös visuaaliset vihjeet ja tekemällä oppiminen ovat tärkeitä oppimismetodeja.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, kuinka hyvin englannin kielen oppikirjat noudattavat tutkimuksissa havaittuja periaatteita hyvistä opetustavoista lukivaikeuksisille oppijoille. Tutkimus toteutettiin analysoimalla neljän eri kirjasarjan seitsemännen luokan työkirjan kaikki tehtävät ja kategorisoimalla nämä sen mukaan, mitä oppimiskanavia ne stimuloivat. Hypoteesina oli, että merkittävä osa oppikirjojen tehtävistä olisi kirjallisia. Tästä syystä myös kirjasarjojen opettajan oppaat analysoitiin, jotta nähtäisiin minkälaisia ohjeita ne antavat materiaalin muokkauksesta erilaisten oppilaiden tarpeisiin.

Tutkimus osoitti, että englannin kielen oppikirjat sisältävät hyvin yksipuolisia tehtäviä, eivätkä opettajan oppaat anna hyviä neuvoja materiaalin muokkaamiseen. Opettajilla on kuitenkin oppimissuunnitelmassa annettu velvollisuus ottaa erilaiset oppijat huomioon, joten tekstikirjoja ja oppaita olisi kehitettävä tämän tavoitteen varmistamiseksi.