Tutkimuksessa analysoidaan Venäjän geopolityn rakentumista ja poliittisten päättäjien geopolitiikan rakentamista eri aikakausina suhteessa maailmanpoliittiseen rakenteeseen ja sen muihin toimijoihin. Tutkimus tuo esiin niitä identiteetillisiä, ideologisia ja institutionaalisia ominaisuuksia, joiden varaan Venäjän geopolity rakentuu ja joiden kautta sitä rakennetaan. Tutkimus valaisee venäläisten toimijoiden, kuten poliitikkojen ja intellektuellien, käytännön toimintaa ja argumentteja liittyen Venäjään geopolitynä. Tutkimuksessa argumentoidaan geopolitiikan käsitteelle kokonaismääritelmä. Geopolitiikka on tilassa toimivien kollektiivien päättäjien ja niiden politiikkaan potentiaalisesti vaikuttavien ajattelijoiden harjoittamaa tilan kontrollointia ja haltuunottoa, jota tehdään integratiivisten ja separatiivisten prosessien keinoin, niin materiaalisia kuin ideationaalisia resursseja hyödyntäen, vallitsevien historiallisten olosuhteiden mahdollistamissa rajoissa. Geopolitiikan tilaulottuvuudet voidaan jakaa kolmeen kategoriaan. Institutionaalis-byrokraattisessa tilassa tehdään formaalia geopolitiikkaa, eli territorion kontrollointia tai haltuunottoa voimapoliittisin, lainsäädännöllisin ja sopimuksellisin keinoin. Taloudellisessa tilassa harjoitetaan geoekonomiaa, eli geopolityn taloudelliseen etuun tähtäävää resurssien ohjailua ja taloudellisten riippuvuussuhteiden rakentamista tai hajottamista. Informatiivis-kommunikatiivisessa tilassa puolestaan harjoitetaan diskursiivis-retorista geopolitiikkaa, eli tilan, toimijoiden ja väestön välisen suhteen rakentamista ideoita käyttäen. Tutkimuksessa keskitytään diskursiivis-retoriseen geopolitiikkaan, jossa geopolityjen rajat ja ominaisuudet nähdään joustavina. Valtioiden ja liittojen lisäksi geopolityt voivat olla kansoja, kulttuureja, sivilisaatioita, ideologisia arvoyhteisöjä tai jonkin muun identiteetillisen aspektin perusteella rakennettuja maantieteellisiä ryhmiä, joiden olemassaolon uskottavuus riippuu niitä tuottavien toimijoiden diskurssista sekä sen retorisesta vetovoimasta suhteessa kohdeyleisöön. Tutkimuksen ensimmäisessä osiossa tehdään maailmanhistoriallisten prosessien analyysia geopoliittisella luennalla painottuen Venäjän geopolityn rakentumisen sekä poliittisten päättäjien harjoittaman geopolitiikanteon tarkasteluun. Toinen analyysiluku käsittelee Venäjän suorittaman Krimin valtaamisen kontekstissa, miten poliittiset toimijat tekevät diskursiivis-retorista geopolitiikkaa kriisitilanteissa ja miten tämä edistää tilan haltuunottoa. Luku tuo esiin, että invaasion ja valtauksen onnistumisen ehtona on onnistunut diskursiivis-retorinen operaatio – kannatusta tulee saada vähintään kotimaassa, jotta toiminta saa legitimiteetin. Analyysi paljastaa kolme Ukrainan sisäistä tapahtumaa, joita tulkitsemalla Venäjän valtiojohto rakensi diskursiivis-retorisen geopolitiikkansa Krimin valtaamiseksi. Kolmas analyysiluku tutkii kirjailija Fjodor Dostojevskin monituhatsivuisen tuotannon (geo)poliittista ulottuvuutta. Dostojevski politikoi rakentaessaan sui generis tilallisia kollektiiveja, kuten Euroopan ja Venäjän, ja linkittää niihin integratiivisia, separatiivisia ja ekspansiivisia elementtejä. Rakentaessaan Venäjästä tietynlaista geopolityä ja saadessaan paitsi aikansa, myös myöhempien aikojen, lukijakunnan ja valtaapitävien keskuudessa suostutteluvoimaa, voidaan Dostojevskia pitää merkittävänä venäläisenä geopoliitikkona. Tutkimus korostaa holistisen lähestymistavan merkitystä geopolitiikan ymmärtämisessä ja havainnollistaa sitä, että geopoliittisten toimijoiden toiminta palautuu tilan haltuunoton ja kontrolloinnin prosesseihin muodostaen universaalin kamppailudynamiikan, jonka areenoina ovat eri tilaulottuvuudet. Niin maailmanpolitiikkaa kuin myös intellektuellien tuotantoa voidaan katsoa geopolitiikan viitekehyksen läpi, geopolityn rakentamisena ja toisaalta hajottamisena. Geopolityn historian saatossa muotoutuneen ideationaalisen ja institutionaalisen perustan säilyttämisen kannalta ratkaisevaa on integratiivisten prosessien ylläpitäminen.