Talvi- ja jatkosodan aikaan rintaman ja kotirintaman tärkein yhteydenpitoväline olivat kirjeet. Kirjeet olivat tärkeitä kummankin osapuolen henkisen jaksamisen kannalta ja niiden avulla ylläpidettiin kirjoittajien välistä suhdetta erossaolon aikana. Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastelen savolaisen pienviljelijäpariskunnan, Iida ja Kalle Pöyhösen, keskinäistä kirjeenvaihtoa sotavuosina 1939–1941 ja analysoin kirjeiden sisältöjä parisuhteen, perheen, arjen, sota-ajasta selviämisen ja kokemuksen näkökulmista. Yhtenä ulottuvuutena läpi koko työn kulkee pariskunnan körttiläisyys ja lisäksi olen käsitellyt uskoa myös kokonaan omana kokonaisuutenaan.

Teoreettisesti tutkimukseni sijoittuu uuden sotahistorian tutkimuspiiriin, painottaen kokemusta ja keskittyen niin sanottuun tavalliseen ihmiseen, rivisotilaaseen ja hänen perheeseensä. Tutkimuksen pääasiallinen aineisto ovat pariskunnan keskinäisistä kirjeet ja kortit. Rintaman olosuhteita, paikkoja ja tapahtumia olen selvittänyt Kallen kantakortista ja hänen rykmenttinsä sotapäiväkirjoista. Lisäksi olen haastatellut perheen kolmea lasta ja saanut näin tutkimukseeni perheen sisäisen näkökulman. Keskeisinä menetelminä työssäni ovat sisällön analyysi sekä lähiluku, joiden tueksi olen tehnyt kattavaa kontekstointia. Olen vertaillut omaa aineistoani aiempien tutkimusten kirjeenvaihtoihin ja näin pyrkinyt tuomaan esiin sota-ajan kirjeenvaihdoille tyypillisiä ominaisuuksia sekä toisaalta oman aineistoni erityispiirteitä. Työni etenee teemoittain, joita ovat: kirjeiden rakenne ja kirjeissä käytetty kieli, parisuhteen ylläpitäminen, arki ja asioiden hoito, uskon toteuttaminen sota-aikana, körttiläinen sotakokemus, sodan vaikutus körttiläiseen identiteettiin, verkostojen hyödyntäminen ja vaikenemisen ulottuvuudet valittuina strategioina sekä enneunien merkitys selviämisen näkökulmasta.

Iidan ja Kallen kirjeenvaihto oli aktiivista ja säännöllistä ja siitä käy ilmi pariskunnan yhteinen tavoite ylläpitää yhteyttä mahdollisimman tiiviisti. Rakenteen ja sisältöjen osalta kirjeet edustavat monin tavoin sota-ajalle tyypillisiä kirjeitä ja niissä painottuu pyrkimys arjen ja elämän jakamiseen puolison kanssa fyysisestä etäisyydestä huolimatta. Kirjeissä keskitytään arkisiin asioihin, maatilan töihin, säätilaan sekä perheen lasten ja tuttujen kuulumisiin. Usko oli keskeisessä asemassa perheen elämässä ja kirjeet ovatkin hyvin uskonnollisia, niissä käsitellään uskoa, omaa uskontilaa sekä uskon toteuttamista sota-ajan erityisoloissa ja kirjeissä on usein sielunhoidollinen sävy. Iida ja Kalle turvautuivat myös erilaisiin suvun, ystävien, tuttavien ja aseveljien muodostamiin verkostoihin, joita hyödynnettiin muun muassa postin kuljettamisessa rintaman ja kodin välillä, maatilan töiden tekemisessä sekä virallisten hakemusten yhteydessä. Kirjeenvaihto sisältää myös vaikenemista. Vaikeneminen oli aiheesta riippuen sensuurin pakottamaa tai tietoinen valinta puolison suojelemiseksi. Toisinaan vaikenemisen taustalla oli myös kyvyttömyys sanoittaa nähtyä ja koettua. Monien muiden suomalaisten tavoin Iida ja Kalle tulkitsivat sota-aikana näkemiään unia enteellisyyden näkökulmasta. Unia tulkitsemalla pyrittiin ennustamaan tulevaa ja siten hallitsemaan elämää epävarmoissa olosuhteissa. Ajoittain Kalle myös siirtyi unissaan kotiin perheensä luokse ja näin unet osaltaan helpottivat ikävää ja auttoivat jaksamaan.