Kandidaatintutkielmassani tarkastelen miehiin kohdistuvaa parisuhdeväkivaltaa heterosuhteissa käyttäen hegemonista maskuliinisuutta teoreettisena viitekehyksenä. Tuon aihetta esiin yhteiskunnallisen ilmiön sekä fyysisen, henkisen, seksuaalisen ja taloudellisen parisuhdeväkivallan muotojen näkökulmista. Miesten kokema parisuhdeväkivalta naisten taholta on vieläkin hieman piiloutuva ilmiö, jota olisi tärkeää tuoda esille myös sosiaalityön kentällä, jotta sitä kohtaavia asiakkaita voitaisiin auttaa entistä paremmin.

Tulin tutkielmassani siihen tulokseen, että miehet kokevat heteroparisuhteissa väkivaltaa yllättävän paljon monin eri tavoin. Fyysinen parisuhdeväkivalta voi näyttäytyä esimerkiksi lyömisellä ja potkimisella, henkinen kontrolloinnilla ja syyllistämisellä, seksuaalinen pakottamalla tiettyyn seksuaaliseen toimintaan ja taloudellinen jättämällä kaikki pariskunnan yhteiset menot miehet maksettavaksi. Myös naiset voivat olla hegemonisen maskuliinisuuden tuottajia. Viranomaisten tilastoihin eivät päädy monetkaan tapauksista, sillä aiheen ympärillä koetaan esimerkiksi häpeää ja luottamuspulaa viranomaisia kohtaan.

Tutkielmani johtopäätökset osoittavat, että miesten kokema parisuhdeväkivalta heterosuhteissa on vieläkin tabu. On tärkeää tunnistaa ilmiö niin miesuhriuden kuin naistekijyyden näkökulmasta, jotta molempia osapuolia osattaisiin auttaa oikeilla keinoilla. Näin voisi olla mahdollista auttaa myös koko perhettä, jos pariskunnalla on esimerkiksi lapsia. Sosiaalityöntekijöiden herkkyyttä tunnistaa parisuhdeväkivaltaa miesuhriuden näkökulmasta saattaisi olla olennaisessa osassa sen ylisukupolvisuuden jatkuvuuden kannalta.