Globalisoituneessa maailmassa monikielisyys näkyy yhä enemmän myös suomalaisessa varhaiskasvatuksessa. Tämä luo haasteita, mutta samalla myös mahdollisuuksia pohtia, miten Suomen kahta kansalliskieltä voidaan hyödyntää entistä paremmin monikielisyyden esiintuomisessa. Perinteisesti kieltenopetuksessa tavoitteena on ollut syntyperäistä puhujaa vastaava taso (Aronin & Singleton, 2019, xiv), ja täten koko huomio on kohdistunut kohdekielen opetukseen ja hallintaan. Kielirikasteisen ja kaksikielisen opetuksen yhtenä tavoitteena on löytää mielekkäitä tapoja oppia uutta kieltä käyttämällä sitä toiminta- ja opetuskielenä aidoissa vuorovaikutustilanteissa (ks. myös Hahl, Savijärvi & Wallinheimo, 2020). Artikkelissamme emme kuitenkaan tyydy tarkastelemaan vain toisen kotimaisen kielen käyttämistä kielirikasteisessa varhaiskasvatuksessa, vaan kuinka toisen kotimaisen kielen käyttö avaa oven myös muiden kielien huomioimiselle.