TAUSTA: Tyypin 2 diabetes on maailmanlaajuinen terveysongelma, jonka kokonaisvaltaiseen hoitoon olennaisina osina kuuluvat fyysinen aktiivisuus ja harjoittelu. Toteutuneen fyysisen aktiivisuuden ja harjoittelun määrä tyypin 2 diabetes -potilailla on kuitenkin usein vähäinen. Tämä voi johtua potilaiden tavanomaista heikommasta rasituksensiedosta, jonka taustalla voivat vaikuttaa diabetekseen mahdollisesti liittyvät hengitys-, sydän-, ja verenkiertoelimistöjen toimintahäiriöt. Hengityselimistön yksi keskeisistä toiminnoista on ventilaatio eli keuhkotuuletus. Ventilaation tehottomuus erityisesti fyysisen rasituksen aikana aiheuttaa korostunutta hengästymis- ja/tai hengenahdistustuntemusta keuhko- ja sydänsairauksia sairastavilla potilailla. Tyypin 2 diabeteksen vaikutuksista ventilaatiotehokkuuteen, rasituksenaikaiseen hengästymiseen ja näiden välisiin yhteyksiin tiedetään vähän. Tämän tutkielman tarkoituksena oli tutkia rasituksenaikaista ventilaatiotehokkuutta ja hengästymistä sekä näiden välisiä yhteyksiä aikuisilla, joilla on hiljattain diagnosoitu tyypin 2 diabetes. MENETELMÄT: Kymmenen aikuista, joilla oli, ja 39 verrokkia, joilla ei ollut hiljattain diagnosoitua tyypin 2 diabetesta kävivät strukturoidussa lääkärintarkastuksessa ja laskimoverikokeissa sekä suorittivat portaittain nousevan kävelyrasituksen kävelymatolla uupumukseen asti. Rasituksen aikana mitattiin henkäys henkäykseltä keuhkojen ventilaatiota ja kaasujenvaihtoa (tilavuusturbiini, O2- ja CO2 -analyysit) muiden mittausten (verenpaine, sydänsähkökäyrä, pulssioksimetria) ohella. Ventilaatiotehokkuus määritettiin analysoimalla ventilaation ja CO2-ulosvirtauksen suhteen (V̇E/V̇CO2) rasituksenaikainen kulmakerroin ja matalin arvo sekä ventilaation arvo sellaisessa kuvitteellisessa tilanteessa, jossa V̇CO2 on 0 L/min (V̇E-leikkauspiste). Koetun rasituksenaikaisen hengästymisen intensiteettiä arvioitiin Borgin 0-10-asteikolla. TULOKSET: Ikä (keskiarvo (keskihajonta) 54(4) vs. 52 (8) v, p = 0,440), sukupuoli (80 vs. 69 % naisia, p = 0,702), painoindeksi (31,0 (4,7) vs. 28,0 (4,3) kg/m2, p = 0,063), rasvaprosentti ja itseraportoitu fyysisen aktiivisuuden määrä eivät eronneet diabetespotilaiden ja verrokkien välillä. Diabetespotilaiden glykoitunut hemoglobiini A1c oli 47 (3) mmol/mol. Aerobinen kapasiteetti oli diabetespotilailla ja verrokeilla yhtä korkea (huippuhapenottokyky prosentteina viitearvosta 118 (13) vs. 127 (18) %, p = 0,946). V̇E/V̇CO2-suhteen kulmakerroin (28 (4) vs. 28 (4), p = 0,665) ja matalin arvo (28 (2) vs. 28 (3), p = 0,570) sekä V̇E-leikkauspiste (4,8 (3,1) vs. 4,6 (2,4) L/min, p = 0,913) olivat ryhmissä samaa normaalitasoa. Myös ventilaatiotehokkuuden olennaisimmat määrittäjät (valtimoveren CO2-osapaine ja fysiologisen kuolleen tilavuuden suhde kertahengitystilavuuteen), jotka estimoitiin ei-kajoavasti, olivat ryhmissä samaa tasoa (p > 0,05). Koetun hengästymisen intensiteetissä ei ollut ryhmien välillä eroa submaksimaalisilla rasitustasoilla (p > 0,05). Koetun rasituksenaikaisen hengästymisen intensiteetissä ei havaittu eroa myöskään silloin, kun verrattiin sellaisia tutkittavia, joilla ventilaatiotehokkuus oli mediaaniarvoja korkeampaa, sellaisiin tutkittaviin, joilla ventilaatiotehokkuus oli mediaaniarvoja matalampaa (p > 0,05). JOHTOPÄÄTÖKSET: Akuutin portaittain nousevan dynaamisen rasituksen aikana ei siis havaittu ventilaatiotehokkuudessa, sitä määrittävissä tekijöissä eikä koetun hengästymisen intensiteetissä eroja tyypin 2 diabetes -potilaiden, joiden diabetes oli hiljattain diagnosoitu ja hyvässä hoitotasapainossa, ja verrokkien välillä. Tutkittavien normaalilla ventilaatiotehokkuudella ei myöskään havaittu olevan yhteyttä koettuun rasituksenaikaiseen hengästymiseen. Näiden löydösten perusteella 1) hiljattain diagnosoitu ja hyvässä hoitotasapainossa oleva tyypin 2 diabetes ei itsessään heikennä ventilaatiotehokkuutta, 2) normaalitasoa olevalla ventilaatiotehokkuudella ei ole yhteyttä koettuun rasituksenaikaiseen hengästymiseen, ja 3) hiljattain diagnosoitu ja hyvässä hoitotasapainossa oleva tyypin 2 diabetes ei itsessään vaikuta koetun rasituksenaikaisen hengästymisen intensiteettiin eikä siten todennäköisestikään altista sellaiselle rasituksenaikaiselle hengästymiselle, joka vaikuttaisi diabetespotilaan fyysiseen aktiivisuuteen.