Tutkimukseni tavoitteena on selvittää, voiko alle kouluikäisten lasten ja heidän vanhempiensa yhteisessä sanataideryhmässä syntyä lapsen ja vanhemman yhteinen subjunktiivinen tila. Tässä tutkimuksessa subjunktiivisella tilalla tarkoitetaan mielikuvitukseen suuntautuvaa ja arkitodellisuudesta irrallista tilaa, jossa lapsi ja vanhempi ovat luovia toimijoita. Tutkin myös, mistä elementeistä yhteinen subjunktiivinen tila rakentuu. Tutkimuksen teoreettisina lähtökohtina ovat habitaatin ja rituaalin käsitteet, joiden on todettu vaikuttavan subjunktiivisen tilan syntymiseen.

Tutkin myös vanhempien roolia subjunktiivisen tilan rakentumisessa sekä ylipäätään sanataideryhmissä. Pyrin lisäksi selvittämään, mitä ehtoja vanhemman omalle luovuudelle on ryhmissä, joissa ollaan tiiviissä vuorovaikutuksessa lapsen kanssa.

Tutkimukseni on laadullista ja etnografista. Havainnoin alle kouluikäisten lasten sanataideryhmiä Mikkelin pääkirjastolla loka–joulukuussa 2019. Havainnoitavia ryhmiä oli kolme: vauvaryhmä 6–12 kuukauden ikäisille, taaperoryhmä 1–2-vuotiaille sekä 3–6-vuotiaiden lasten ryhmä. Lisäksi haastattelin ryhmien toista sanataideohjaajaa selvittääkseni ohjaajan tavoitteita ja merkitystä sanataideryhmän toiminnassa.

Tutkimusprosessin aikana huomasin, että vanhemman ja lapsen yhteinen subjunktiivinen tila on mahdollinen ja että habitaatti ja rituaalit kietoutuvat siihen tiiviisti. Habitaatin luovat pääasiassa ohjaajat, mutta myös osallistujilla on mahdollisuus vaikuttaa siihen. Vauva- ja taaperoryhmissä tärkein habitaatti on lapsen ja vanhemman vuorovaikutussuhde, kun taas isompien lasten ryhmässä tilasuunnittelulla ja somistamisella on merkittävämpi rooli. Rituaalit ovat olennainen osa sanataideryhmän toimintaa, ja ne luovat turvallisuutta ja järjestystä ja toimivat siirtymäriitteinä subjunktiiviseen tilaan. Kaikista keskeisin vanhemman ja lapsen subjunktiiviseen tilaan vaikuttava tekijä on vanhemman toiminta. Vanhemman kannustava asenne ja vuorovaikutus lapsen kanssa on keskeistä alle kouluikäisten sanataidekasvatuksessa.

Totean tutkimuksessani, että vauva- ja taaperoikäisten sanataideryhmissä lapsen ja vanhemman vuorovaikutus on lasten iän takia niin symbioottista, että se ei anna mahdollisuutta vanhemman itsenäiseen, luovaan tekemiseen. 3–6-vuotiaiden ryhmässä lapset taas ovat jo sen verran omatoimisia, että vanhemmilla voisi olla omakin sanataidetehtävä.

Tutkimuksestani voi olla hyötyä alle kouluikäisten lasten sanataideryhmien järjestämisessä ja kehittämisessä.