Tutkielman tarkoituksena oli selvittää, miten luotettavasti lasten uimataidon mittaamiseen kansainvälisesti kehitettävällä menetelmällä ”Pictorial Scale Swimming Children aged from 3 to 8” voidaan mitata 6- vuotiaiden lasten uimataidon 16 osa-aluetta. Uimataitomittarin luotettavuutta selvitettiin vertaamalla opettajan ja lasten vanhempien arvioiden yhteneväisyyttä, sekä vertailemalla uimakoulun jälkeen lasten omaa käsitystä uimataidostaan opettajan arvioon. Lisäksi uimataitomittarin avulla oli tarkoitus saada tietoa siitä, onko esikoululaisten uimataidon eri osa-alueisiin liittyvän arvioinnin avulla mahdollista suunnitella uinninopetusohjelma, jolla voidaan kehittää lasten uimataitoa. Tutkimuksessa selvitettiin myös poikien ja tyttöjen välisiä eroavaisuuksia. Tutkimusryhmässä oli 13 esikoululaista. Lasten uimataitojen testaus tehtiin kaksi kertaa. Uimakoulun alussa lasten vanhemmat ja opettaja arvioivat uimataitoa sanallisella kyselylomakkeella. Uimakoulun (10 kertaa 30 minuuttia) päättyessä lapset ja opettaja arvioivat uimataidon eri osa-alueet kyselylomaketta vastaavalla kuvallisella uimataitomittarilla. Uimakoulun päättyessä opettaja arvioi lasten suoritukset viimeisellä uintitunnilla kuvatun videon avulla. Vanhempien, lasten ja opettajan arvioinnin tuloksia esitetään kuvailevina tulostaulukoina, arvioinnin pistemääräeroina sekä tulosten yhtäpitävyysprosentteina. Kirjallinen versio uimataitomittarista osoittautui kohtalaisen luotettavaksi mittariksi. Lasten vanhempien ja opettajan arvioinnin yhtäpitävyys 16 uimataidon osa-alueella vaihteli alueella 46% - 92%, keskiarvon ollessa 68,4%. Lasten itsearviointi ja opettajan arviointi kuvallisen uimataitomittarin avulla osoittautui luotettavammaksi, sillä lasten ja opettajan välinen arviointi vaihteli 65% ja 100% välillä, keskiarvon ollessa 85,3%. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että vanhempien ja opettajan alkuarvioinnin perusteella oppilaat pystytiin jakamaan kahteen eri ryhmään: taitaviin uimareihin ja vähemmän taitaviin uimareihin. Tällä jaolla jokainen oppilas sai mahdollisuuden omaan taitotasoon nähden sopivimpaan uinninopetukseen. Alkukyselyiden mukainen ryhmäjako onnistui siis uimaopettajan näkökulmasta. Alkuarvioinnissa selvisi myös, että poikien vanhemmat yliarvioivat ja tyttöjen vanhemmat aliarvioivat lastensa uimataidon. Loppuarviointi perustui lasten itsearviointiin omasta uimataidostaan sekä opettajan arviointiin kuinkin lapsen uimataidosta videonauhoituksen perusteella. Sekä lasten että opettajan arviointien perusteella voidaan todeta lasten uimataidon kehittyneen opetusjaksojen aikana. Tulokset osoittavat myös, että tyttöjen ja poikien välillä ei uimataidoissa ollut suuria eroja. Tutkimuksen johtopäätöksenä voidaan uimamittaria pitää hyödyllisenä apuopetusvälineenä. Lasten taitojen edistyminen uimakoulun aikana viittaa siihen, että lapset saivat uimaopetuk-sen aikana pätevyyden tunteen oppimisesta. Lopputulokset osoittavat, että oppilaat oppivat arvioimaan omia taitojaan yllättävän hyvin, sillä opettajan ja oppilaiden välillä oli arvioinnissa suuri yhteneväisyys. Kuvallinen uimataitomittari antaa siis erittäin hyvän apuvälineen lasten uimataidon itsearviointiin, mutta myös opettajalle tietoa uimaopetuksen sisältöjen suunnitteluun. Näistä syistä uimataitomittari voi helpottaa opettajan työtä.