Informaatioteknologian alalla on tutkittu ja kehitetty erilaisia ratkaisuja psykiatristen sairauksien ja syömishäiriöiden tueksi eri osa-alueilla. Eräällä suomalaisella klinikalla hoidetaan lasten, nuorten ja nuorten aikuisten syömishäiriöitä. Syömishäiriöiden hoito alkaa niin sanotulla arviointijaksolla, jonka yksi päätehtävistä on kerätä jakson aikana tietoa potilaasta ja syömishäiriöstä. Tällä hetkellä arviointijakson aikana kerättävä tieto sirpaloituu eri järjestelmiin ja iso osa tiedosta jää hiljaiseksi tiedoksi hoitohenkilöstön mieliin. Tässä työssä tutkittiin, minkälainen syömishäiriöiden arviointijakso on käytännössä, mitä haasteita siihen liittyy ja minkälaisella ICT-ratkaisulla niihin voitaisiin vastata.

Työssä käytetyt tutkimusmenetelmät pohjautuivat sosioteknisen järjestelmäsuunnittelun lähestymistapaan ja osallistavaan suunnitteluun. Tutkimuksessa käytettiin sosiotekniselle järjestelmäsuunnittelulle tyypillisiä laadullisen tutkimuksen menetelmiä: puolistrukturoitua ryhmähaastattelua, dokumentteihin tutustumista ja niin sanottua tulevaisuustyöpajaa yhdessä tulevien käyttäjien kanssa. Aineiston analysointiin liittyen litteroitu haastatteluaineisto kuvattiin narratiivina ja sitä käsiteltiin narratiivista nousevien teemojen kautta.

Päätuloksena syntyi kuvaus arviointijaksosta ja siihen liittyvistä haasteista sekä ehdotus ICT-ratkaisuksi. Tällä hetkellä käytössä oleva ratkaisu on hajanainen ja tieto sirpaloituu eri paikkoihin. Tästä syystä hoitopäätösten taustalla olevaa tietoa on vaikea nähdä selkeästi yhdestä paikasta, tietoa on vaikea hakea potilaskohtaisesti ja kokonaiskuvaa on järjestelmissä olevan tiedon perusteella haastava muodostaa. Toki kansallisessa potilastietojärjestelmässä tietoa on, mutta kirjaukset tehdään sinne tarkoituksella tietyistä syistä hyvin suppeina ja siksi paljon tietoa jää pois. Kokonaiskuvaa voidaan myös ajatella tässä sekä potilaskohtaisesti että toisaalta myös koko klinikan potilaskannan näkökulmasta. Lisäksi nykyisessä tilanteessa manuaalista työtä on tarpeettomasti. Yksi haaste liittyy strukturoitujen mittareiden sopivuuteen suhteessa yksilölliseen hoitoon. Nykyinen paperilomakkeisiin perustuva mittaristo on joustamaton eikä huomioi riittävästi potilaiden yksilöllisiä eroja. Edellä kuvatut syyt kuormittavat omahoitajaa, joka pitää langat käsissään potilasta koskien. Esitetty ratkaisu keskittää tiedon nykyisestä kymmenestä paikasta kolmeen ja vähentää manuaalista työtä sekä helpottaa tiedonjakoa, tiedonhakua ja kokonaiskuvan muodostamista sekä yhdestä potilaasta että tarjoaa kyvykkyyksiä koko potilaskannasta raportointiin.