Tutkimuksen tehtävänä on selvittää, millaiset tekijät selittävät yhdeksäsluokkalaisten nuorten väkivaltaista rikoskäyttäytymistä. Väkivaltainen rikoskäyttäytyminen määritellään tutkimuksessa tappeluun osallistumiseksi julkisella paikalla ja pahoinpitelyn tekemiseksi. Aihe on sosiaalityön näkökulmasta tärkeä, sillä osa lapsista ja nuorista päätyy lastensuojelun asiakkaiksi tehtyään rikoksia. Muut kuin vähäisenä pidettävät rikokset ovat myös lapsen kiireellisen sijoituksen ja huostaanoton peruste.

Tutkimuksen aineistona on käytetty Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin toteuttamaa Nuorisorikollisuuskyselyä vuodelta 2016. Kyselyyn on vastannut 6061 peruskoulun yhdeksäsluokkalaista nuorta, joista tyttöjä oli 51 % ja poikia 49 %. Väkivaltaa tehneitä vastaajia oli aineistossa 24,7 % ja väkivaltaa tekemättömiä 75,3 %. Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen muodostivat yhteiskuntatieteelliset ja sosiaalipsykologiset teoriat. Yhteiskuntatieteellinen näkökulma painottui erityisesti eriarvoisuuden, sosiaalisen huono-osaisuuden ja sosiaalisen pääoman tutkimukseen. Sosiaalipsykologista ja kriminologista näkökulmaa taas edustivat sosiaalinen paineteoria, sosiaalisen kontrollin teoria, itsekontrolliteoria ja oppimisteoria.

Tutkimuksessa käytetyt selitettävät muuttujat jaettiin yksilöön, perheeseen ja vapaa-aikaan liittyviin muuttujiin. Muuttujien välisiä yhteyksiä analysoitiin ristiintaulukoimalla, riippumattomien otosten T-testillä ja logistisella regressioanalyysilla. Logistisen regressioanalyysin tuloksena muodostettiin kaksi logistista mallia: 19 muuttujaa sisältänyt laajempi malli ja seitsemän muuttujaa sisältänyt suppeampi malli. Yksilöön liittyvistä tekijöistä riskiä fyysisen väkivallan tekemiseen lisäsivät erityisesti miessukupuoli ja kostonhaluisuus. Vapaa-aikaan liittyvistä tekijöistä väkivallan tekemistä selittivät varsinkin väkivaltaiseen vertaisryhmään kuuluminen, alkoholin juominen humalahakuisesti ja väkivaltaisen elokuvien katselu usein tai todella usein. Perheeseen liittyvistä muuttujista voimakkain yhteys väkivallan tekemiseen oli puolestaan ruumiillisen rankaisun kohteeksi joutumisella ja muiden sukulaisten luona, sijaisperheessä tai muissa oloissa asumisella. Tutkimuksen tuottamaa tietoa voidaan hyödyntää sosiaalityössä väkivaltaisesti käyttäytyvien nuorten kanssa työskenneltäessä. Tulosten avulla voidaan suunnitella myös väkivaltaista rikoskäyttäytymistä ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä.

Avainsanat: lastensuojelu, nuoret, nuorisorikollisuus, fyysinen väkivalta, eriarvoisuus, sosiaalinen huono-osaisuus, sosiaalinen kontrolli