Aivoverenkiertohäiriöön (AVH) sairastuu Suomessa vuosittain noin 24 000 ihmistä ja kävelyn häiriöt rajoittavat useilla toimintakykyä. Aiempia tutkimuksia kävely- ja kestävyysharjoittelun vaikuttavuudesta on tehty usein akuuteilla ja subakuuteilla kuntoutujilla ja vaikuttavuutta on arvioitu kehon toimintojen ja suorituskyvyn tasolla. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää kroonisten AVH-kuntoutujien kävely- ja kestävyysharjoittelun vaikuttavuutta kävelykestävyyteen verrattuna ei-harjoitteluun/lumeterapiaan, tavanomaiseen fysioterapiaan ja toisenlaiseen harjoitteluun. Kävelyä arvioitiin suorituskyvyn ja suoritustason tasolla kansainvälisen toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden luokituksen (ICF) mukaisesti. Tutkimus on osa Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen (VAKU) hanketta.

Järjestelmällinen kirjallisuushaku (1/2008-5/2017) toteutettiin VAKU-hankkeessa tietokantoihin: Cinahl, CENTRAL, Cochrane Database of Systematic Reviews, Embase, OVID Medline, PEDro sekä WOS. Sisäänottokriteerit määriteltiin PICOS-menetelmällä: (P) diagnosoitu aivoverenkiertohäiriö ≥ 6 kuukautta aiemmin (I) kävely- tai kestävyysharjoittelu, (C) ei-harjoittelua/lumeterapia, tavanomainen fysioterapia, toisenlainen harjoittelu, (O) kävelykestävyys suorituskyvyn tasolla, kävely suoritustason tasolla, (S) satunnaistettu kontrolloitu tutkimus. Meta-analyysi tehtiin Review Manager 5.3 –ohjelmalla satunnaisvaikutusten mallia käyttäen. Pääanalyysissa kävely- ja kestävyysharjoittelun vaikuttavuutta arvioitiin suorituskyvyn tasolla keskiarvojen erotuksella (Mean Difference, MD) ja suoritustasolla standardoitujen keskiarvojen erotuksella (Standardized Mean Difference, SMD) ja harjoittelua verrattiin yhdistettyyn kontrolliryhmään. Ala-analyyseissa arvioitiin erikseen kävelyharjoittelun ja kestävyysharjoittelun vaikuttavuutta verrattuna eri kontrolliryhmiin. Tutkimusten laatu arvioitiin Cochranen Risk of Bias -työkalulla.

Tutkimukseen sisältyi 28 tutkimusta ja tutkittavia oli yhteensä 1270. Keskimäärin interventiot kestivät 9 viikkoa (vaihtelu 1 – 24) ja harjoittelu toteutui neljästi viikossa (SD 1.5). Suorituskyvyn tasolla kävelykestävyys lisääntyi 6 minuutin kävelytestissä koeryhmässä 12.58 metriä (95% CI [5.55, 19.60]; p=0.0005; n=919) enemmän verrattuna kontrolliryhmään. Kävely- ja kestävyysharjoittelu on ilmeisesti vaikuttavampi harjoittelumuoto kävelykestävyyden lisäämiseksi, kun sitä verrataan ei-harjoitteluun/lumeterapiaan, tavanomaiseen fysioterapiaan ja toisenlaiseen harjoitteluun (näytön aste B). Suoritustasolla mitattuna ryhmien tuloksien välillä ei ollut tilastollisesti merkitsevää eroa (SMD -0.04; 95% CI [-0.43, 0.35]; p=0.83; n=152) ja luotettava näyttö harjoittelun vaikuttavuudesta suoritustasoon puuttuu (näytön aste D). Ala-analyyseissa tilastollinen ero oli kävelyharjoittelun ja toisenlaisen harjoittelun välillä (MD 12.81; 95% CI [3.25, 22.38]; p=0.009; n=241), mutta sensitiivisyysanalyysissa eroa ei ollut. Kävelykestävyyden lisääntymiseksi kävelyharjoittelu on ilmeisesti verrannollinen harjoittelumuoto tavanomaisen fysioterapian kanssa (näytön aste B) ja se lienee verrannollinen toisenlaisen harjoittelumuodon kanssa (näytön aste C). Kestävyysharjoittelu saattaa parantaa kävelykestävyyttä enemmän verrattuna intensiteetiltään kevyempään harjoitteluun (näytön aste C) ja tavanomaiseen fysioterapiaan verrattaessa lienevät harjoittelumuodot verrannolliset (näytön aste D). Tilastollinen heterogeenisyys oli pientä tai kohtalaista, mutta kliininen heterogeenisyys oli suurta interventioiden ja kontrolliryhmien osalta.

Kroonisten AVH-kuntoutujien kävely- ja kestävyysharjoittelu verrattuna ei-harjoitteluun/lumeterapiaan, tavanomaiseen fysioterapiaan ja toisenlaiseen harjoitteluun, on ilmeisesti vaikuttavampaa suorituskyvyn tasolla mitattuna, mutta tulos on kuitenkin kliinisesti pieni. Lisää tietoa tarvitaan kävely- ja kestävyysharjoittelun vaikuttavuudesta suoritustasoon, eri intensiteetillä toteutettujen harjoittelujen vaikuttavuudesta sekä siitä, miten harjoittelua voidaan toteuttaa kustannustehokkaasti.