Tarkastelen artikkelissa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran (SKS) arkiston suhdetta kouluihin: sitä, missä rooleissa opettajat ja oppilaat ovat toimineet perinteen ja nykykulttuurin tallentamisessa 1800-luvulta tähän päivään ja millaisia tavoitteita SKS:llä on eri aikoina ollut koulujen kanssa tehdylle yhteistyölle. SKS perustettiin vuonna 1831 edistämään suomen kielen ja suomenkielisen kirjallisuuden asemaa. Kansanperinteen keruu ja tallentaminen kuuluivat seuran toimintaan alusta lähtien. Seuran kokoelmat ovat karttuneet kansalaisaktiivisuuden ansiosta ja erityisesti 1930-luvulla organisoidussa arkiston keruuverkossa opettajat olivat vahvasti edustettuina. Aineistoja kertyi myös koululaisilta, jotka osana koulutehtäviään osallistuivat vanhan ja katoavan suullinen kansanperinteen ”pelastamiseen” arkistoon. Keruun kohteisiin on kuulunut jo varhain myös koululaisten oma perinne. 2000-luvulle tultaessa seurassa ryhdyttiin pohtimaan omaa toimintaa niin kutsutun yleisötyön näkökulmasta. Osoitan artikkelissani SKS:n kouluyhteistyön muuttuneen 1800- ja 1900-luvuilta, jolloin yhteistyö koulujen kanssa nähtiin arkistossa ennen kaikkea keinona kartuttaa omia kokoelmia. 2000-luvulta lähtien on pohdittu arkiston mahdollisuuksia välittää asiantuntemustaan ja tukea kouluja opetussuunnitelmien mukaisten oppimistavoitteiden saavuttamisessa. Samaan aikaan arkistokentällä on myös alettu käyttää käsitettä arkistopedagogiikka, jolla tarkoitetaan tyypillisesti opetussuunnitelmien tavoitteisiin nojaavaa opetusta, jossa tulkitaan erilaisia arkistodokumentteja, tutustutaan arkistoaineistojen muodostumiseen sekä käytetään arkistoa oppimisympäristönä. Pohdin artikkelissa arkistopedagogiikan jäsentymistä osaksi kulttuuriperintökasvatusta. Artikkeli avaa näkymiä siihen, millaisia mahdollisuuksia arkistopedagogiikan kehittäminen voi jatkossa tarjota sekä kouluille että arkistoille.