Tutkimuksessa selvitettiin melodis-rytmisiä rakenteita funktionaalisessa jazz-improvisaatiossa. Tutkimus toteutettiin kvantitatiivisia menetelmiä hyödyntämällä. Analyysin aineistona käytettiin 242 eri instrumentein improvisoitua sooloa maailmanlaajuisesti menestyksekkäimmiltä jazz-artisteilta. Tarkoituksena oli yhtäältä tutkia minkälaisena jazz-musiikin tonaalisuuskäsite näyttäytyy, kun sitä verrataan länsimaiseen tonaalisuuskäsitykseen sekä toisaalta erottaako jazzmusiikin rikas rytmiikka sen länsimaisesta metri-käsityksestä? Kolmanneksi haluttiin nähdä onko tonaalisuus ja metri yhteydessä toisiinsa tämän aineiston valossa?

Aineistosta muodostettiin sekä sävelluokkaprofiili että sävelalukkeiden sijoittumisen perusteella metrinen profiili. Niitä verrattiin länsimaisen musiikin lainalaisuuksia edustaviin referenssijakaumiin, joita olivat Krumhanslin ja Kesslerin (1982) empiirinen tonaalinen hierarkia ja Lerdahlin ja Jackendoffin (1983) normatiivinen iskuhierarkia. Jazz-improvisaation yhteyttä referensseihin tarkasteltiin korrelaatiokertoimen avulla kokonaisaineiston tasolla sekä jazzmusiikin sisäisten tyylikohtaisten jaotteluiden tasolla. Oletuksena oli, että jazzmusiikin soivat tonaalis-metriset rakenteet ovat yhteneviä länsimaisen musiikin tonaalisten ja metristen rakenteiden kanssa.

Ennakko-oletus sai tutkimuksesta tukea. Tulosten perusteella tonaalinen rakenne näyttäytyi jazz-improvisaatiossa samankaltaisena kuin referenssiaineistossa huolimatta jazziin kuuluvasta kromatiikasta ja melodisista jännitteistä. Edes improvisaatioiden sisäiset väliaikaiset modulaatiot eivät vaikuttaneet tonaliteettia hämärtävästi. Synkopoiva rytminen koristelu on keskeinen osa jazzmusiikkia, mutta tuloksista kävi ilmi sen vähäisyys improviaatioissa erityisesti esitystempojen noustessa. Siten myöskään metrin iskuhierarkia ei eronnut normatiivisesta vertailukohdastaan niin, että voisi todeta jazz-rytmiikan toimivan siitä irrallaan. Tonaalisuuden ja metrin yhteys näyttäytyi tulosten perusteella toonikan vakiinnuttamisena toonikasoinnun sävelten määrällisenä kertymisenä metrisesti vahvoihin positioihin, vastaavasti pääsävellajin duurisävy korostui terssisävelen ja muiden toonikakolmisoinnun sävelten normatiivisen iskuhierarkian mukaisella jakautumisella.