Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan vammaisten ihmisten kokemuksia kohtaamisista sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä. Teoreettisena viitekehyksenä käytetään tunnustuksen teoriaa, ja vammaisten ihmisten kokemuksia analysoidaan välittämisen, oikeuksien kunnioittamisen ja sosiaalisen arvostuksen ulottuvuuksilla. Tutkimusaineiston muodostaa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon tallennettu Vammaisena Suomessa 2013-2014 -elämäkerta-aineisto.

Tunnustuksen teoria osoittautui aineistoon nähden erottelukykyiseksi teoriaksi ja se mahdollisti kirjoittajien kokemusten monipuolisen erittelyn. Tunnustuksen ulottuvuuksia tarkasteltiin sekä yksittäisten ihmisten ja heidän läheistensä, ammattilaisten ja sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän välillä että vammaisten ihmisten ryhmän ja sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän välillä. Tunnustuksen ulottuvuuksina tarkasteltiin välittämistä, oikeuksien kunnioittamista ja sosiaalista arvostusta. Välittämisen ulottuvuuden osalta tärkein tutkimustulos on, että vammaiset ihmiset ovat kokeneet välittämistä lähinnä omien luonnollisten yhteisöjensä eli perheensä, sukulaistensa ja ystäviensä taholta. Hyvinvointivaltion ammattilaisten osalta kirjoittajat ovat kokeneet enimmäkseen välinpitämätöntä suhtautumista. Toisaalta hyvinvointivaltion ammattilaiset ovat tarjonneet korjaavia kokemuksia, jos läheisten suhtautuminen on ollut välinpitämätöntä. Oikeuksien kunnioittamisen ulottuvuuden osalta tärkein havainto on, että vammaiset ihmiset ovat kokeneet voivansa itse vaikuttaa omaan elämäänsä koskeviin asioihin liittyen asumiseen, työhön, opiskeluun ja perheeseen, mutta he ovat kokeneet myös välineellistävää ja esineellistävää kohtelua sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän ja hyvinvointivaltion ammattilaisten taholta. Kirjoittajat arvostelevat erityisesti niitä sosiaaliturvan käytäntöjä, joissa asiakasta kuunnellaan vain näennäisesti.
Sosiaalisen arvostuksen ulottuvuuden osalta keskeinen havainto on, että perhe, koulutus, työ, harrastukset ja yhteiskunnallinen osallistuminen ovat tärkeitä sosiaalisen arvostuksen kannalta. Hyvinvointivaltion ammattilaisten on tärkeä nähdä asiakkaiden vahvuudet ja kehityspotentiaali, ja tukea sitä kautta yhteiskunnallista osallistumista. Pahinta sosiaalisen arvostuksen puutetta on jääminen työn ja työkyvyttömyyden väliin niin, että on todellisuudessa työkyvytön mutta ei ole oikeutettu sairauspäivärahaan, kuntoutustukeen tai työkyvyttömyyseläkkeeseen. Myös sosiaalietuuksien matala taso vähentää sosiaalisen arvostuksen kokemusta.