Suomen kallioperä sisältää uraania (U), jota vapautuu vesistöihin rapautumisen seurauksena. Uraania voi päätyä vesistöihin, jokiin ja järviin luonnollisten lähteiden lisäksi kaivostoiminnan sekä muun ihmisen toiminnan seurauksena. Uraani voi olla vesistöissä kemiallisesti ja radiologisesti haitallinen. Tutkimustietoa uraanin myrkyllisyydestä suomalaisissa luonnonvesissä on yleisesti rajoitetusti saatavilla. Uraanin biosaatavuuteen vaikuttavat vallitsevat vesistön olosuhteet, esimerkiksi liuenneen orgaanisen hiilen määrä, minkä seurauksena uraanin myrkyllisyyttä on tärkeää arvioida paikallisissa olosuhteissa. Tietoa tarvitaan esimerkiksi kaivosteollisuuden ympäristövaikutusten arvioimiseen Uraanin kemiallista myrkyllisyyttä tutkittiin sekä suomalaisissa järvivesissä että synteettisessä makeassa vedessä, vaihtelevissa liuenneen orgaanisen hiilen (DOC) pitoisuuksissa. Kokeissa käytettiin kahta levälajia, Desmodesmus subspicatus ja Raphidocelis subcapitata, lajien välisen herkkyyden vertailemiseksi. Tämän työn tarkoituksena on lisätä ymmärrystä uraanin kemiallisesta toksisuudesta orgaanista ainesta sisältävissä pohjoisissa vesistöissä. Uraanin myrkyllisyydessä oli havaittavissa eroa joidenkin koevesien välillä. Järvivesien DOC-pitoisuus vaihteli välillä 3.98-17.75 mg/l. Levälajien välillä havaittiin huomattava, noin 10-kertainen, ero herkkyydessä uraanille. Mitatut IC50 -arvot Desmodesmus subspicatukselle olivat 2.01-5.50 mg/l U ja Raphidocelis subcapitatalle 0.11-0.80 mg/l U. Vastaavat trooppiselle levälajille määritetyt arvot kirjallisuudessa olivat samassa kokoluokassa Raphidocelis subcapitatalle, mutta Desmodesmus subspicatukselle mitatut arvot olivat selvästi korkeampia.