Tässä tutkimuksessa tutkimusteemaksi on valittu Liberaalin kansanpuolueen kriisiviestintä vuoden 1979 eduskuntavaaleissa. Tutkimustehtävänä on ollut selvittää puolueen toimijoiden käyttämiä argumentteja vaalitappiosta sekä hahmottaa niiden taustalla vaikuttavia strategioita. Tutkimusmenetelmänä on käytetty retoriikka-analyysia, joka pohjautuu Chaïm Perelmanin uuden retoriikan mukaiseen argumentaatioteoriaan. Teorialle on luonteenomaista kiinnittää erityistä huomiota yleisö-puhuja-suhteeseen, joten se soveltuu erinomaisesti vaalien aikaisen kriisiviestinnän tutkimukseen. Teoria sisältää toista sataa erilaista argumentaatiotekniikkaa, joista tässä tutkimuksessa on hyödynnetty merkittävää osaa. Työskentelytapa on näin ollen ollut laadullinen, poliittisen tekstin sisältöä tulkitseva ja erittelevä tutkiminen. Tutkimuksen aineisto pohjautuu Liberaalin kansanpuolueen pää-äänenkannattajana toimineeseen Uusi Polttopiste-nimiseen julkaisuun. Lehteä julkaistiin kerran viikossa läpi vaalivuoden, joten se on muodostanut puolueen merkittävimmän tiedotuskanavan. Lisäksi tutkimuksessa esitellään Liberaalin kansanpuolueen periaateohjelma 1971-1982 ja sen olemassaoloa koskeneet aikaisemmat kotimaiset tutkimukset. Tutkimuksen tulosten mukaan yleisön mielikuviin vaalitappion syistä pyrittiin vaikuttamaan erityisesti kolmella eri selitysmallilla: epäsuosiollisella vaalimatematiikalla, epäonnistuneella vaalistrategialla ja koko valtaapitävän hallitusrintaman tappiona. Näiden kolmen teeman pohjalta tutkimuksessa analysoidaan, millaista kuvaa ne haluavat antaa yleisölle vaalitappiosta sekä millaisin retorisin keinoin näitä kuvia luodaan ja vahvistetaan puhujan toimesta. Lisäksi tutkimuksessa kiinnitetään huomiota siihen, miten LKP pyrki viestinnässään aktiivisesti vaikenemaan sen omista ilmiselvistä identiteettiongelmista, puoluejohdon strategisista virheistä ja hiipuvasta yhteiskunnallisesta kysynnästä suurten puolueiden kaaderipuolueena.