Tutkielma tarkastelee puhuttelumuotojen käyttöä suomen-, ruotsin-, englannin- ja ranskankielisissä Muumi-sarjakuvissa. Tutkimuksen kohteena ovat eri puhuttelusubstantiivit ja niihin liittyvät paralingvistiset keinot. Aineisto koostuu ensimmäisestä englantilaiselle The Evening News -sanomalehdelle julkaistusta Muumi-sarjakuvasta ja sen englannin-, ranskan- ja suomenkielisistä käännöksistä. Vaikka Muumi-sarjakuvat julkaistiin ensiksi englanniksi, Tove Jansson kirjoitti ne ruotsiksi, ja hänen veljensä Lars, joka myöhemmin otti sarjakuvien tekemisen kokonaan vastuulleen, käänsi ne englanniksi. Englannin- ja suomenkieliset alakorpukset on käännetty ruotsista, kun taas ranskankielinen alakorpus on käännetty englannista.

Analyysissa ruotsinkielisen alakorpuksen 45, suomenkielisen 36, englanninkielisen 56 ja ranskankielisen 53 puhuttelusubstantiivia on jaettu viiteen luokkaan: 1) erisnimet, 2) herra-, rouva- ja neiti-tyyppiset tittelit, 3) erilaisia ihmissuhteita kuvaavat termit, 4) hellittelynimet ja 5) haukkumanimet. Paralingvistiset keinot on jaettu kahteen luokkaan niiden kirjallisen ilmaisutavan mukaan: 1) välimerkit ja 2) typografiset keinot.

Tutkimus osoittaa, että puhuttelusubstantiivien ja erityisesti typografisin keinoin välitettyjen paralingvististen keinojen käyttö on tavallisinta englanninkielisessä alakorpuksessa. Suomenkielisessä alakorpuksessa puhuttelusubstantiivien käyttö taas on vähäisintä. Erona ruotsin ja ranskan kielen puhuttelukäytäntöihin englannin kielessä puhuttelusubstantiivien ja muiden puhuttelumuotojen käyttö on yleisempää, koska se käyttää vain yhtä puhuttelupronominia yksikön ja monikon toisessa persoonassa (you); suomen kielessä niiden käyttö taas on rajattu melkein yksinomaan tilanteisiin, joissa puhuteltavalta vaaditaan jonkinlaista reaktiota. Nämä ominaispiirteet voivat selittää erot eri alakorpuksien välillä. Puhuttelusubstantiiveista yleisimpiä kaikissa alakorpuksissa olivat erisnimet, varsinkin etunimet. Paralingvistisiä keinoja käytettiin korostamaan puhujan tunnetilaa ja tunteiden voimakkuutta. Välimerkkejä käytettiin monipuolisemmin englannin- ja ranskankielisissä kuin ruotsin- ja suomenkielisissä alakorpuksissa. Tavallisin välimerkki oli huutomerkki. Typografisista keinoista yleisin oli keskisuuren tai suuren fontin käyttö; useimmiten käytettiin monia keinoja yhtä aikaa. Englanninkielinen alakorpus käytti huomattavasti enemmän typografisia keinoja puhuttelusubstantiivien yhteydessä; muut käyttivät niitä hyvin vähän.

Voidaan kokoavasti todeta, että vaikka aineisto ei vastaa autenttista kielenkäyttötilannetta, puhuttelusubstantiivien ja paralingvististen keinojen käyttö alakorpuksissa heijastelee jokaisen kielen ominaispiirteitä.