Tämä pro gradu –tutkielma käsittelee toisen maailmansodan jälkeen 20.11.1945−1.10.1946 järjestetyn Nürnbergin kansainvälisen sotarikosoikeudenkäynnin kuvaamista Suomen sanomalehdistössä. Sisällönanalyysillä analysoitu tutkimusaineisto koostuu oikeudenkäyntiä koskevasta kirjoittelusta yhdessätoista sanomalehdessä, joihin kuuluu sekä pääkaupunkiseudun valtalehtiä että pienempiä maakuntalehtiä. Johtavan sanomalehdistön ja maakuntalehtien kirjoittelun aktiivisuudessa oli suuria eroja, joten oikeudenkäynnistä ei syntynyt Suomessa yhtenäistä kuvaa. Eri puoluekantoja edustaneista lehdistä porvarilehtien kannoissa ei ollut suuria eroja mutta äärivasemmiston lehdissä suhtauduttiin muita jyrkemmin natsismiin ja suopeammin Neuvostoliittoon.

Liittoutuneiden järjestämässä oikeudenkäynnissä sodan hävinneen Saksan johtajia syytettiin salaliitosta, rikoksista rauhaa vastaan, sotarikoksista ja ihmiskunnan vastaisista rikoksista. Syytetyistä huomion saivat osakseen Suomessa ennestään tunnetut henkilöt. Valtakunnanmarsalkka Hermann Göring oli Suomesta katsoen oikeudenkäynnin keskeisin henkilö, jonka puolustus ja etenkin muutama tunti ennen kuolemantuomion toimeenpanoa tapahtunut itsemurha herättivät laajaa huomiota. Ulkoministeri Joachim von Ribbentropin oikeudenkäynnistä huomio kohdistui Saksan ja Neuvostoliiton välisen hyökkäämättömyyssopimuksen salaiseen lisäpöytäkirjaan. Oikeudenkäynnin yhteydessä seurattiin mielenkiinnolla Suomen asioiden käsittelyä, kuten aseveljeyden alun taustoitusta ja Saksan suhtautumista Suomeen. Sotasyyllisyysoikeudenkäyntiin liittyneessä kirjoittelussa äärivasemmisto vertaili prosesseja toisiinsa ja vahvisti käsitystään Suomen ja Saksan yhteistoiminnasta sodan käymiseksi Neuvostoliittoa vastaan. Muilla oikeudenkäynnit eroteltiin, mikä korosti tapausten eroja ja aseveljen petollinen toiminta vahvisti käsitystä Suomen lähtemisestä sotaan omien päämääriensä vuoksi.

Oikeuden paljastusten myötä Saksa hyväksyttiin toisen maailmansodan aloittajaksi. Hallinnon sotainnon, sotarikosten, miehityspolitiikan raakuuden ja juutalaisvainojen kokonaisuuden paljastuminen järkyttivät Suomessa ja näiden myötä asenne oikeudenkäyntiä kohtaan muuttui hyväksyvämmäksi. Ennen prosessin alkua siltä oli toivottu hyökkäyssotien tuomitsemista, lopulta tähän löytyi uskoa lähinnä äärivasemmiston lehdissä. Muille liittoutuneiden erimielisyyksien kärjistyminen kylmän sodan alussa johtivat käsitykseen, että tuomitseminen oli mahdollista vain hyökkääjän tappion myötä. Osin tuomiot tulkittiin sodan häviäjän rankaisemiseksi. Tuomioistuimen työtä kuitenkin kiitettiin ja tuomioihin oltiin valtaosin tyytyväisiä. Prosessin tärkeimmäksi merkitykseksi tulkittiin Saksan toimeenpanemien hirmutekojen julkituominen ja varoittava esimerkki natsismin seurauksista. Äärivasemmiston kannanotoissa prosessista toivottiin laajemmin fasismin tuomitsevaa oikeudenkäyntiä ja kapitalismin lopun alkua.