Lapsen liikuntaharrastus vaatii tänä päivänä paljon aikaa ja uhrauksia myös vanhemmilta. Harrastusmaksut ovat nousseet ja harjoituksia on yhä nuoremmilla lapsilla useana päivänä viikossa. Vanhempien rooli on väistämättä suuri. Kentän reunalla ja katsomoissa kannustavat vanhemmat ovat kuitenkin viime aikoina joutuneet negatiiviseen valokeilaan huonon käytöksen vuoksi. Tuomareita ja muita pelaajia haukutaan ja usein herää kysymys, onko harrastaminen lapsen oma valinta vai vanhemman tapa elää uudelleen lapsuuttaan. Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli selvittää, miten nuoret kokevat vanhempiensa mukanaolon liikuntaharrastuksessaan. Tarkastelun kohteena oli liikuntaharrastuksen aloittaminen ja siihen vaikuttaneet tahot, omien ja muiden vanhempien rooli harrastuksessa, keskustelu harrastuksesta vanhempien kanssa ja nuorten kokemukset vanhempien mukana olosta. Lisäksi tavoitteena oli kuvata, selittää ja ymmärtää nuorten kokemuksia ja merkityksellisinä pitämiä asioita. Tässä tutkimuksessa käytettiin laadullista tutkimusmenetelmää ja sen tieteenfilosofisena lähtökohtana oli fenomenologis-hermeneuttinen tutkimusote. Tutkimuksen kohderyhmänä olivat erään suomalaisen yläkoulun kahdeksannen luokan oppilaat. Kyseessä oli liikuntaluokka, jolla opiskeli 13 tyttöä ja 13 poikaa eli yhteensä 26 oppilasta. Aineisto koostui oppilaiden kirjoittamista ainekirjoituksista, jotka kerättiin äidinkielen oppitunnilla keväällä 2016. Ainekirjoitus oli valmiiksi otsikoitu “Vanhemmat liikuntaharrastuksessani”. Oppilaat saivat halutessaan käyttää apuna tutkijoiden tekemiä apukysymyksiä. Aineisto analysoitiin laadullisella sisältölähtöisellä sisällönanalyysilla ja teemoittelulla. Tutkimus osoitti vanhempien olevan tärkeässä roolissa harrastuksen mahdollistajana. Nuoret olivat vanhemmilleen kiitollisia saamastaan tuesta ja he arvostivat vanhempien tekemiä uhrauksia harrastuksen mahdollistamiseksi. Omista vanhemmista kirjoitettiin positiiviseen sävyyn ja muista vanhemmista nousi esiin vain muutama negatiivinen kokemus. Vanhempien rooli oli maksaa, kuljettaa, tehdä talkootöitä, pestä pyykkiä ja olla tukena. Tutkimuksessa nousi esiin lapsen oman kiinnostuksen merkitys lajia valittaessa. Harrastuksesta juttelu vanhemman kanssa koettiin tärkeäksi ja se oli nuorten mielestä vanhempien tapa osoittaa kiinnostusta ja välittämistä. Nuorille oli tärkeää, että vanhemmat osasivat olla sopivasti mukana harrastuksessa eli he antoivat rauhan harjoitella ja olivat tukena ja kannustamassa silloin, kun nuori sitä tarvitsi. Liiallinen osallistuminen harrastukseen koettiin häiritsevänä, kuten myös se, että vanhemmat eivät seuranneet harrastusta lainkaan. Oma vanhempi valmentajana tai joukkueenjohtajana nähtiin negatiivisena asiana. Tämä tutkimus toi esiin nuorten näkemykset ja kokemukset vanhempien roolista liikuntaharrastuksessa. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että organisoitu liikuntaharrastus ei olisi nuorten mielestä mahdollista ilman vanhempien tukea. Nuoret tiedostavat vanhempien tuen merkityksen ja osaavat arvostaa sitä. Asiasanat: liikuntaharrastus, vanhemman rooli, nuoret urheilijat, kokemukset