Tässä tutkimuksessa selvitetään organisaatioiden oikeutusta eli legitimiteettiä jokseenkin kaupallistuneessa, mutta kuitenkin yhä kapinahenkeä viestivässä skeittikulttuurin verkkojulkisuudessa. Tarkempi fokus on niissä diskursiivisissa representaatiossa ja prosesseissa, jotka luovat puitteet ja ehdot legitimiteetin rakentumiselle eli legitimaatiolle.

Teoreettinen viitekehys koostuu organisaatioiden tutkimuksessa sovelletuista legitimaation ja legitimiteetin käsitteistä sekä urheilusosiologiaan painottuvasta skeitti- ja muiden urheilun alakulttuurien tutkimuksesta. Työn keskeinen idea on Vaaran ym. esitys, jonka mukaan spesifit diskurssit luovat omat ehtonsa sille, mikä on legitiimiä tai delegitiimiä (Vaara ym. 2006).

Tutkimusaineisto on kerätty tekstimuotoisena kolmesta verkossa ilmestyvästä englanninkielisestä skeittimediasta. Aineisto koostuu tutkimuksen kannalta relevanteista artikkeleista ja niiden kommenttiosioista. Sitä lähestytään kriittisen diskurssianalyysin teoreettis-metodologisen viitekehyksen puitteissa.

Tutkimuksen tuloksena syntyi viisi organisaatioiden legitimaatioon puitteita luovaa diskurssia: 1. alakulttuurin suojelun diskurssi, 2. talousjärkeilyn dis-kurssi, 3. inkorporaation sopeuttamisen diskurssi, 4. promootiodiskurssi ja 5. välinpitämättömyyden diskurssi. Diskurssien hiearkkisesta järjestäytymisestä voidaan päätellä, että skeittaus on 2010-luvulla hyvin kaupallista. Hegemoni-sen aseman saa markkinatalouden luomat puitteet luonnollisena järjestyksenä esittävä talousjärkeilyn diskurssi. Skeittikulttuurin perinteisiä ihanteita koros-tavan alakulttuurin suojelun diskurssin merkittävä asema kuitenkin osoittaa, että skeittaus tuottaa yhä myös vastahegemonisia prosesseja. Toisaalta tutki-mus antaa aihetta pohtia, voidaanko skeittausta pitää enää alakulttuurina.