Tutkimus koostui filosofis–historiallisesta osasta ja teoreettisesta metodologia osasta. Laadullinen tutkimus toteutettiin teemahaastattelujen ja osallistuvan havainnoinnin avulla. Tutkimus tarkasteli harmonista laulua kirkollisessa kontekstissa ja määritteli sitä kokemusta, jonka laulu saa aikaan. Tutkimus tarkasteli harmonisen laulun filosofis-historiallisia lähtökohtia ja integroi sitä systemaattisen musiikkitieteen menetelmin osaksi muiden tieteiden tutkimuskenttää, kuten (psykologia, fysiikka, vokologia, musiikkiteknologia, toimintaterapia, musiikkiterapia, teologia, uskontotiede, kielitieteet). Kokemuksen tarkastelemisessa teoreettisena metodologiana toimi fenomenologis-hermeneuttinen näkökulma, yhdistettynä ruumiinfenomenologiaan ja teoreettiseen viitekehykseen. Laadullinen tutkimus pyrki selvittämään harmonisen laulun kokemusta ja sen merkitystä harrastajalle. Tutkimuksella oli oletuksena, että harmoninen laulu voidaan nähdä kulttuureja yhdistävänä ja kasvuun tähtäävänä metodina. Tulokset vahvistavat aikaisempia löytöjä äänen syvällisestä merkityksestä ja harmonisen laulun hoitavuudesta. Harmoninen laulu toimii kulttuureja yhdistävänä ja kasvuun tähtäävänä metodina.